Multa kerran eräs heterokaverinikin kysyi että miten tunnistan ihmisestä onko se homo vai hetero. Sitä sitten itsekin mietin. Ei sitä yleensä yksittäisistä asioista huomaa vaan niistä kehittyvästä kokonaisuudesta. Itse kiinnitän yleensä huomiota ihmisten ulkonäköön, vaatetukseen, aatteisiin, persoonaan, käytökseen jne. Siitä yleensä selkeästi kyllä huomaa.

Itse en ole koskaan juuri pahemmin erehtynyt, vaan lähes aina arvelukseni ovat osuneet oikeaan. Mielestäni homotutka kehittyy aikanaan ja paraneekin ku sitä harjoittaa.

Niinpä osa näistä homon “tunnuspiirteistä” on voitu omaksua suoraan länsimaalaisesta kulttuuripiiristä, ja osa on räätälöity(nyt) sopivaksi kansalliseen tarpeeseemme. Jostain syystä kuitenkin on perin mieheistä mennä (humalassa) yhtäaikaa kuselle ja kusta ristiin.

Homoja (kuten maahanmuuttajia, tuulivoimaa, uutta tekniikkaa ym.) vastustavat voimakkaimmin aina he, jotka eivät tiedä asiasta yhtään mitään, vaikka omasta mielestään heillä jos jollain on asiasta “varmaa tietoa”, joiden rinnalla faktat ovat “mustamaalausta”.

Yksi ihmisten merkillisimmistä puolista on niin voimakas laumoittumisen tarve, että toisten henkilökohtaisista asioista yritetään tehdä jotain, mikä julkisesti olisi muka hyväksyttävä: Mitä ihmettä se jollekin täysin vieraalle kuuluu olenko homo vai en.

No, on toki myönnettävä, että en ole homo – vaikkakin juuri yritin nostaa esille, ettei sillä ole merkitystä. Pointti on siinä, etteivät kaikki heterot ole juntteja – valtaosa on, muttei kaikki. Mutta seksuaalisuuden kanssa tällä ei ole paljon tekemistä, sillä idiootit ovat jakautuneet tasaisesti koko ihmiskunnan keskuuteen.

Löysin tämän blogin etsiessäni Paavin kuvaa. Varsin mielenkiintoinen yhteensattuma, ettenkö sanoisi. Minusta on sankarillista, että ympäröivän maailman vastustuksesta huolimatta elät omilla ehdoillasi periksi antamatta.

Ymmärrän erityisen hyvin millaista on elää sellaisten ihmisten keskellä, joiden hyväksyttävän tajunnan piiriin ei erillaisuus mahdu.