Kävelin eilisen päivän ympäri asuntoa hermostuneena. Mikään ei innostaunt, mikään ei todellakaan kiinnostanut, eikä mistään hommasta oikein saannu niin paljoa kiinni että olisi tullut mitään tehtyäkään. En halunnut nähdä ketään tai muutenkaan olla missään tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Mutta silti vähän vitutti olla kotonakin. Yksin.
Päiväkin tuntui kuluvan todella hitaasti, vaikka heti herätessä oli kellojen kääntelyn jälkeen kulunut tunti elämästä hujauksessa.
Pääsiäinen tuli, oli ja meni. Ei ollut munaa, eikä kyllä tipujakaan. Yksi turhanpäiväinen ylipitkä viikonloppu. Olisihan sitä voinut oikeesti tehdäkkin jotain hyödyllistä. En kuitenkaan tehnyt. Onneksi seuraavaan juhlapyhään on aikaa ainakin kuukausi.
On ollut havaittavissa kiinnostuksen puutetta elämää kohtaan. Lupaan yrittää vastata sähköposteihin kuluvan viikon aikana. Olkaa kärsivällisiä. Kiitos.
Ensin olet aikatauluttanut elämäsi kellon tarkkuudella, pidät huolen ettet myöhästy mistään sovitusta tapaamisesta ja hoidat hommasi aikataulujen mukaan aina ajoissa. Kaikki sujuu kuin rasvattu ja homma etenee niin kun pitäisikin.
Sitten huomaat yllättäen istuvasi kylpyhuoneen lattialla ja nojaavasi siihen vitun paskapönttöön oksentaen sisuskalusi pihalle. Kuume nousee vaikka mitä tekisit. On vuoroin kylmä sekä kuuma ja näiden välillä vain oksennetaan. Korkea kuume aiheuttaa hallusinaatioita. Hetken tuntuu ettei elämä enää voita tätä tautia.
Sitten ne soittaa duunista ja kysyy jotain millä ei oman tilanteen kannalta ole minkäänlaista merkitystä, eikä voisi oikeestaan vähempää kiinnostaa sillä hetkellä kun oksentaa sisuksiansa pihalle. Pyyhkiköön perseensä niillä aikatauluillansa on ensimmäinen päähän tuleva mielikuva.
Ihan sata varma en ole mitä olen sinne luuriin sanonut, mutta hämärä muistikuva on ettei se tainnut olla mitään diplomaattista. Huomenna sen varmaan kuulee.
Aina välillä sitä miettii miten pieni tämä maailma oikeesti onkaan. Olin tuossa kerran vierailulla ystäväni luona, kun törmäsin siellä ihmiseen jonka olin viimeksi tavannut jotain 15 vuotta sitten. Aivan puun takaa tämä kaveri pöllähti sinne paikalle ja sai meikäläisen hieman hämilleen. Meni kaffetkin väärään kurkkuun. Ovat kuulemma olleet kavereita iät ja ajat. Ei ole asia koskaan vaan aikaisemmin tullut puheeksi. Tunsin jo kuinka posket rupesivat punottamaan, kun ystäväni siirsi keskustelun sujuvasti siihen että mistä me oikein toisemme tunnetaankaan. Jostain menneisyydestä. Niinpä.
Eipä siinä sitten sen kummempaa. Ystävä menneisyydestä pyysi puhelinnumeroani jotta voitaisiin joskus muistella menneitä ja hätäpäissäni sen sitten jopa annoin. Enpä oikein voinut kieltäytyäkkään. Olisi tullut kiusallinen olotila.
No tilanne tuli ja meni. Elämä jatkui eikä koskaa mitään kuulunut. Paitsi sitten aikojen päästä tuli tekstiviesti, että voitais tavata ja muistella. Vastailin mitä vastailin ja tekstailtiin jotain. Sitten taas hiljaista, ei niin mitään. Kunnes nyt pukkaa viestiä ja jokainen viesti on edellistä rohkeampi ja vihjailevampi. Haluaisi kovasti tavata ja muistella “lähemminkin”. On kuulemma eukkokin lähtenyt joten aikaakin olisi.
Aarggh!
Nyt on tunne, että olen antanut ymmärtää jotain ihan liikaa niissä viesteissäni. Se mitä tapahtui teininä oli kivaa silloin, mutta ei mulla ole mitään halua kokea niitä muistoja nyt uudelleen. Tai no ehkä vähän, mutta ei oikeesti.
Kaappielämä on aina jonkin asteista kaksoiselämää. Pidemmän päälle kaksoiselämä varmaankin käy (tai voi käydä) rasitteeksi. Silti jo siitä asti kun tunnusti itselleen mikä on luontoaan, on asiaan liittynyt suuri salaisuuden verho ja juuri se kielletyn hedelmän maku minkä Nightvision kommentissaan mainitsi.
Ehkä se jännitys on myös osa sitä miksi haluaa sisimmässään olla piilossa muilta. Jos kaikki olisi julkista niin häviäisikö homoudesta jokin mystisyyden osa? Pienet salaisuudet eivät ole koskaan pahitteeksi.
Kaksoiselämä vain tuntuu tarkoittavan usein samaa kuin yöllinen elämä. Päivisin olen niin heteroa kuin suinkin vain mahdolista, mutta yöt ovat omaa aikaani. Pimeän laskeuduttua ja heteroiden jumittauduttua turvallisesti koteihinsa kaappihomot vasta heräävät elämään ja sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Hiippailua auringon laskeuduttua, tapaamisia yön pimeydessä. Ah, niin jännittävää.
