Turvallisesti piilossa


Peppuseksi
Perjantai, 21:47
Aihe: Elämä | Avainsanat:

Joskus keskustelut rönsyilevät illanistujaisissa ihan omia polkujaan, kuten viimeksikin kävi. Kaiken asiallisen ja niin tuikitärkeän jutustelun lomassa keskustelut porukassa ajautuivat jotenkin peppuseksiin.

Naiset ilmaisivat kiinnostusta siitä miksi miehet ylipäätään himoitsevat sitä jossain vaiheessa niin paljon. Melko monella oli kokemustakin asiasta, mutta mielipiteet vaihtelivat nautinnosta tuskaisiin hetkiin. Miehet eivät tunnustaneet haluavansa olla ainakaan vastaanottavana osapuolena, mutta kukaan ei kieltänyt etteikö sitä tekisi ainakin mieli. Naisen kanssa.

Meikäläisellä tässä vaiheessa posket punottivat jo siihen malliin, että tunsin hohkaavani lämpöä enemmän kuin mikään lämpöpatteri siinä huushollissa vielä tänä talvena oli tehnyt. En ole tottunut keskustelemaan aivan niin avoimesti melko vieraidenkin ihmisten kesken niinkin intiimistä asiasta. Mutta ilmeisesti se kuningas alkoholi teki kaikista estottomampia keskustelemaan asiasta.

Kaikki peppuseksiä kokeneista naisista taisivat olla suostuneet siihen vain miesystävän tai aviomiehensä halusta ja ehkä hieman uteliaisuuttaan. Peppuseksin kiinnostavuuden naiset arvelivat johtuvan miehen halusta alistaa naista ja tavaran tiukkuuden vuoksi. Paljon olikin keskustelua kakkosreiän tiukkuudesta. Monelle naisista oli satunaisesti sadellut menneisyydessä ravintolailtojen päätteeksi ehdottelua peppuseksiin ihan tuntemattomiltakin tanssipartnereilta. Useimmiten ehdottajana oli kuulemma humalainen keski-ikäinen mies. Kohottaako tuollainen ehdotus miesten itsetuntoa jotenkin? Ainakin meidän seurueessa jokainen naisista piti kyseisenlaista suoraa ehdotusta enemmänkin säälittävänä, kuin mitään muuta.

Itselläni kun ei ole kokemusta peppuseksistä, niin en osannut järin paljon tähän keskusteluun osallistua, muuten kuin kuunteluoppilaana. Yritin pitää suuni tiukasti kiinni siiderilasin reunassa etten humalaspäissäni edes ryhtyisi mitään sopertelemaan. Saatikka avautumaan.

Omat kokemukseni kun jäävät kahteen hyvin hätäiseen yritykseen. Ensimmäisellä kerralla hommaan liittyi niin paljon hermostuneisuutta ja rävellystä ettei siitä tullut todellakaan yrittämistä kummempaa. Toisella kerralla partenilla oli sen verran suuri vehje, että rohkeus petti jo homman alkutoimissa. Mutta ilmeisesti sitä kokemusta peppuseksistäkin pitää hankkia, että voi jatkossa osallistua näihin monitasoisiin keskusteluihin asiasta.


6 kommenttia toistaiseksi
Jätä kommentti

Kuka käskee hankkimaan kokemusta? Jollei anaaliseksi innosta niin siten ei, se on ihmisen oma asia kokeileeko vaiko ei. Ja IMHO siihen ei tule suostua vain siksi että joku painostaa. Halun tulee tulla omalta puolelta.

Mistä tulikin mieleeni, että kyllä minun mielestäni siinä tapauksessa että mikäli mies haluaa naida naista anaaliin, niin miehen itsensä tulee ehdottomasti olla valmis myöskin siihen että hänen anukseensa työnnetään jotain (Esim. dildo), ei se miehen anaali ole sen kummempi paikka kuin naisenkaan, tuntemukset ovat pääosin samoja, mitä nyt miehen tuntemukset saattavat olla hiukan mukavampia (Eturauhanen kun löytyy sitä kautta). Hemmetti vuoroin vieraissa vai miten se sanonta nyt menikään.

Kommentti�Kommentit kirjoittanut johannesknektman

Jaa niin, tuskin kyse kuitenkaan on alistamisesta, harva mies kun haluaa alistaa naista, vaan luulisin että kyse on lähinnä juuri siitä tiukkuudesta.

Kommentti�Kommentit kirjoittanut johannesknektman

Painostus ei ole hyväksi muutenkaan kun on kyseessä seksi. Vapaa tahto ja halukkuus on varmaan tärkein osa sitä. Oli sitten kysessä peppupano tai mikä tahansa muukaan touhu.

Kokeumusta tulee varmaan luonnostaan sitä mukaan kun uteliaisuus ja mielenkiinto kasvaa tarpeeksi paljon.

Tai jos mikään muu ei enää tunnu miltään.

Kommentti�Kommentit kirjoittanut Mies Kaapissa

“Kokeumusta tulee varmaan luonnostaan sitä mukaan kun uteliaisuus ja mielenkiinto kasvaa tarpeeksi paljon.”

Jep, kyllä luonto tikanpojan… (Sori oli pakko) Itse en koe peppuseksiä kovinkaan kummallisena juttuna sen enempää saavalla kuin antavalla puolella. Muuten, ihan vain vinkiksi aiemmpaan homoisyys postaukseesi: En ollut koskaan puhunut lapsilleni siitä että olin elänyt miehenkin kanssa, ennen kuin lupauduin Z-lehden bi-artikkelin haastatteluun joku vuosi sitten. Silloin kysyin “lupaa” esiintyä biseksuaalina (Joka termi, tai oikeastaan sen saama leima, on aina häirinnyt minua, mutta se on toinen juttu) julkisuudessa 15, 16, ja 20-vuotiailta lapsiltani, mikä oli vanhimman osalta aivan liian myöhään vanhimman kanssa kesti pitkän tovin ennen kuin hän hyväksyi että olin elänyt parisuhteessa myöskin miehen kanssa.
Opin kantapään kautta että asiasta olisi tullut keskustella hivenen aiemmin, ehkä juuri 15-16-vuotiaan kanssa (Nuorimmat ottivat asian vain mielenkiintoisena).

“Tai jos mikään muu ei enää tunnu miltään.”

Olisi kammottavaa mikäli jokin seksin osa-alue olisi ainoa joka tuntuisi miltään, seksi kun koostuu niin monesta asiasta…

Kommentti�Kommentit kirjoittanut johannesknektman

Meillä harrastetaan tuotta kakkosta silloin tällöin. Se on kivaa, kun on oikea fiilis, mutta voi olla kivuliastakin, kun fiilistä ei löydy. Silloin sitä ei myöskään harrasteta.

Moni mies karsastaa ottavana osapuolena oloa, mutta yksi miesten nautintonappuloista löytyy juurikin sieltä pehvan puolelta. Homofobia/pelko on yksiasia, mikä laittaa miehet kieltämään itseltään asian, josta he voisivat saada paljonkin nautintoa.

Olen palvellut joitakin miehiä, jotka tulevat naama punaisena ostamaan strap-on dildoja ja sitten tomatteina kysyvät huulet yhteen puristettuna “En mä tiedä onko tää normaalia..? Mutta kai kaikkea pitää kokeilla? Taidan olla ensimmäinen, joka tämmöistä haluaa..?”.

Se on oikeasti aika kammottavaa tajuta, että toinen luulee olevansa epänormaali, koska haluaa nauttia seksistä niillä tavoin, joista itse pitää. Tai edes kokeilla, koska uskoo pitävänsä. Toisaaltaan on äärettömän ilahduttavaa, kun mies huokaisee helpotuksesta, kun kerron miten paljon pareja meillä käy vastaavilla ostoksilla tai Hetsku miehet ostamassa tappeja omaan käyttöönsä. Tulee siinä pidettyä sitten pieni palopuhekkin siitä, että seksistä saa ja voi nauttia, kunhane i ketään toista satuta tai itseään. Että niissä rajoissa on normaalia, vaikka saattaakin tuntea itsensä hieman kieroutuneeksi, jos haluaa polkea polkupyörää ;)

Kommentti�Kommentit kirjoittanut pipsa

Piti löytää jotain joka kertoo olenko enää elossa.

Nyt on kokemusta.

Kommentti�Kommentit kirjoittanut Mies Kaapissa




Jätä kommentti
Rivitys ja kappaleet hoituvat automaattisesti, sähköpostiosoitetta ei koskaan näytetä, seuraavat HTML-komennot on sallittu: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>