“Ihmisten tarvitsee vain vilkaista lähimmäisensä kasvoja tietääkseen kummasta sukupuolesta tämä pitää, raportoivat psykologit Nalini Ambady ja Nicholas Rule Tuftsin yliopistosta Massachusettsista.” -HS-
Meikäläisen homotutka ei koskaan ole antanut niin selkeitä merkkejä kenenkään seksuaalisuudesta jotta siihen olisi mitenkään voinut luottaa. Enemmänkin se hälyyttää koko ajan tyyliin “VÄÄRÄ KOHDE” “PIDÄ NYT TURPAS KIINNI”.
Voiko mikään olla sen vaikeampaa kuin yrittää naamasta arvailla kunkin mieltymyksiä. Mitkähän mahtavat olla ne tuntomerkit joista homouden voi nähdä? Olis kiva tietää.
Puranpa turhautuneisuuttani vielä hetken…
Vaikka tunnustinkin, että en ole kokenut peppuseksiä, niin se ei tarkoita minun olevan jotenkin niin munan puutteessa että lähtisin jonkun saatanan sähköpostiviestin perusteella tuntemattomien äijien “korkattavaksi”.
En viitsi vastata teille kolmelle yksitellen mitään joten kirjoitan sen tähän. EI VAAN KIINNOSTA. Ei vaikka kuinka kehutte taitojanne ja kokemustanne. En vaikka kuinka lupaisitte antaa “kunnon kyytiä”.
Ja EI, en lähettele kuvia sukukalleuksistani tai perseestäni kenellekkään. Ei siksi, että niissä olisi mitään hävettävää. Sillä ei todellakaan ole. Mutta eiköhän netistä löydy kiitettävästi kuvia muutenkin joiden avulla voitte runkata itseänne.
Kiitos kuitenkin postista. Sitä on aina mukava saada. Oon vaan liian turhautunut kaiken maailman paskapostiin.
Olotila on ollut koko menneen viikon sellainen, että tekisi mieli kiukutella ja haastaa riitaa oikein olan takaa. Miksi se onkin siten, että jos jonkin suhteen rupeaa kiukuttamaan niin pidemmän päälle vähän kaikki muutkin asiat alkavat ottamaan päähän. Sellaiset pienet merkityksettömät jutut joilla ei oikeassa elämässä ole yhtään mitään väliä.
Olen yrittänyt miettiä mutta en löydä mitään yhtä syytä miksi olen kiukkuinen. On vain monta pientä syytä miksi keittää yli. Puren huulta ja nieleskelen. Hymyileminen tekee jo tuskaa varsinkin duunissa. Tunnen olevani puristuksissa enkä pääse pakoon vaikka kuinka yritän. Hoen itselleni päässä että rauhoitu hyvä mies. Luultavasti paha olo näkyy kuitenkin jo naamasta. Sydän takoo rinnassa. Sattuu.
Tekee mieli lukkiutua pimeään, istua ihan hiljaa yksin ja itkeä ilman että kukaan näkee.
Ehkä niin kuin siinä laulussakin lauletaan
Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää
Aihe: Toisten elämä
Vielä viikko sitten kuului naapurista äänekästä yöllistä neuvottelua, mutta ei kuulu enää. Nyt ei olla naapurissakaan enää niin onnellisia. Jäljellä on vain enää mies. Nainen ja lapset olivat yksi päivä ottaneet ja lähteneet. Erot on aina ikäviä, mutta joskus ymmärrettäviä.
Joskus keskustelut rönsyilevät illanistujaisissa ihan omia polkujaan, kuten viimeksikin kävi. Kaiken asiallisen ja niin tuikitärkeän jutustelun lomassa keskustelut porukassa ajautuivat jotenkin peppuseksiin.
Naiset ilmaisivat kiinnostusta siitä miksi miehet ylipäätään himoitsevat sitä jossain vaiheessa niin paljon. Melko monella oli kokemustakin asiasta, mutta mielipiteet vaihtelivat nautinnosta tuskaisiin hetkiin. Miehet eivät tunnustaneet haluavansa olla ainakaan vastaanottavana osapuolena, mutta kukaan ei kieltänyt etteikö sitä tekisi ainakin mieli. Naisen kanssa.
Meikäläisellä tässä vaiheessa posket punottivat jo siihen malliin, että tunsin hohkaavani lämpöä enemmän kuin mikään lämpöpatteri siinä huushollissa vielä tänä talvena oli tehnyt. En ole tottunut keskustelemaan aivan niin avoimesti melko vieraidenkin ihmisten kesken niinkin intiimistä asiasta. Mutta ilmeisesti se kuningas alkoholi teki kaikista estottomampia keskustelemaan asiasta.
Kaikki peppuseksiä kokeneista naisista taisivat olla suostuneet siihen vain miesystävän tai aviomiehensä halusta ja ehkä hieman uteliaisuuttaan. Peppuseksin kiinnostavuuden naiset arvelivat johtuvan miehen halusta alistaa naista ja tavaran tiukkuuden vuoksi. Paljon olikin keskustelua kakkosreiän tiukkuudesta. Monelle naisista oli satunaisesti sadellut menneisyydessä ravintolailtojen päätteeksi ehdottelua peppuseksiin ihan tuntemattomiltakin tanssipartnereilta. Useimmiten ehdottajana oli kuulemma humalainen keski-ikäinen mies. Kohottaako tuollainen ehdotus miesten itsetuntoa jotenkin? Ainakin meidän seurueessa jokainen naisista piti kyseisenlaista suoraa ehdotusta enemmänkin säälittävänä, kuin mitään muuta.
Itselläni kun ei ole kokemusta peppuseksistä, niin en osannut järin paljon tähän keskusteluun osallistua, muuten kuin kuunteluoppilaana. Yritin pitää suuni tiukasti kiinni siiderilasin reunassa etten humalaspäissäni edes ryhtyisi mitään sopertelemaan. Saatikka avautumaan.
Omat kokemukseni kun jäävät kahteen hyvin hätäiseen yritykseen. Ensimmäisellä kerralla hommaan liittyi niin paljon hermostuneisuutta ja rävellystä ettei siitä tullut todellakaan yrittämistä kummempaa. Toisella kerralla partenilla oli sen verran suuri vehje, että rohkeus petti jo homman alkutoimissa. Mutta ilmeisesti sitä kokemusta peppuseksistäkin pitää hankkia, että voi jatkossa osallistua näihin monitasoisiin keskusteluihin asiasta.
Aihe: Työelämä
Keskiviikko.
Firman palaveri ja illallinen.
Ilmaista viinaa.
Maksullista viinaa sen jälkeen.
Kännissä kuin käki.
Aamulla taas töihin.
En ole ikinä innostunut pokerista tai oikein muistakaan korttipeleistä. Ja siksi en olisi ikipäivänä uskonut kuinka koukuttava voi texas hold’em nettipokeri olla, mutta kyllä se vaan on. Muutaman tylsääkin tylsemmän tekemistä kaipaavan hetken mielijohteesta tehty kokeilu on sen jo osoittanut.
Mutta toisaalta en koskaan uskonut täysin ymmärtäväni mikä siinä facebookissa voisi olla nyt niin ihmeen mukaansa tempaavaa. Lopulta kuitenkin kokeilin kyseistä palvelua. Vaikka en koskaan ole innostunut IRC-Galleriasta tai MySpace sivustosta, mutta näinpä siinä vaan pääsi käymään. Nykyään tuntuu olevan jo aikaa vievää puuhaa touhuilla kaikkien niiden facebookin turhakkeiden parissa.
Osa itseäni houkutteleva piirre facebookissa on olla mukana ihan omalla naamalla ja omalla nimellä. Ilman mitään nimimerkkejä. Kaikissa muissa nettiyhteisöissä joissa on tullut pyörittyä olen aina ollut mukana nimimerkillä. Ja näin myös niiden kautta luodut kontaktit muihin ihmisiin ovat enemmän tai vähemmän pysyneet myös kasvottomina tuttavuuksina.
Facebookissa jokainen ystävälistalta löytyvä on joku johon on edes joskus törmännyt ensin IRL ja vasta sen jälkeen verkostoitunut naamakirjaystäviksi. Ne ihmiset siellä ovat ihan oikeita olemassa olevia eläviä olentoja. Ja moniin niistä törmää nettielämän lisäksi oikeassakin maailmassa.
Toiset ihmiset ahdistavat. Siitä on liian pitkä aika kun edellisen kerran oikeasti yrtin saada aikaiseksi ihmissuhteen. Nyt ajatus toisen ihmisen läsnäolosta ahdistaa. Voiko yhtä aikaa kaivata toisen ihmisen läheisyyttä ja samalla ahdistua siitä?
Jos voisi vain kadota jonnekkin. Pakata kaikki omaisuutensa ja lähteä ilmoittamatta kenellekkään yhtään mitään. Sulkea kännykkäliittymä ja jättää vain lappu ulko-oveen…
OLEN MUUTANUT.
MOIKATAAN KUN TAVATAAN.
Nyt se on mököttänyt ilmeisesti tarpeekseen. Näköjään uusi vuosi ja arki toi tullessaan vanhat tottumukset. Silti sanaakaan ei vaihdettu edellisestä keskustelun aiheesta, oltiin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Sitenhän niistä ongelmista päästään. Se mistä ei puhuta, sitä ei ole tapahtunutkaan. Tai voisihan sitä ajatella ruusuisemmin, että ystävyys kaiken kestää.
Paskat.
Ensin ne sanoo itseään suvaitsevaisiksi, ja hetken päästä niiden suusta kuluu nimittelyä tyyliin “Saatanan homo!”. Ne on kiukkuisia ihmisiä, enkä yhtään ihmettelisi jos niiden viikonloppuharrastuksena olisi ihan muuten vaan homojen hakkaaminen pimeillä kujilla.
Joka kerta kun kuulen herjauksen, johon on liitetty mukaan homo sana, huomaan vaistomaisesti muuttuvani hyvin varaukselliseksi. Nimittelyn ei tarvitse kohdistua suoranaisesti minuun itseeni etteikö se tuntuisi pistona sisällä.
Sitten kun se osuu kohdalle se sattuu. Ainoa asia mikä päässä liikkuu on keksiä äkkiä jotain todella ei homomaista. Hikeä pukkaa pintaan. Pääni sisällä ääni huutaa lujaa että oo nyt machomies ja nopeesti, muuten ne alkaa epäileen jotain. Kerro homovitsi!
Kuinka monta homoa tarvitaan vaihtaan hehkulamppua?
- Kaks. Toinen pyllistää ja se toinen ruuvaa lampun paikalleen.
Ehkä sitten aikanaan sitä onnistuu kasvattamaan itselleen niin paksun nahan, ettei pikkujutut paljon kosketa. Toisaalta voishan sitä aina pamauttaa herjaajaa päin näköä ja tokaista että “Vittu ite oot!”. Loppuisi ainakin nimittely.
Hyvin myöhäisheränneenä minkäänlaiseen seksuaaliseen toimintaan, koin ensimmäiset kokemukseni asian tiimoilta vasta jotain 15 vuotiaana. Silloinkin asia tapahtui hyvin yllättäen ja ennalta suunnittelematta. Täysin etukäteen varoittamatta itseasiassa. Vastapuolen aloitteesta. Ensireaktioni oli aikamoinen järkytys tyyliin ‘mitä vittua sä… ‘, mutta kun kävi selväksi ettei kyseessä ollut todellakaan se vittu, mitä toinen halusi, niin homma vain eteni itsestään pelkän uteliaisuuden voimalla.
Ensimmäisen kerran koin mitään samaa naisen kanssa vasta vuosia myöhemmin. Ollessani varmaankin lähempänä 19 vuotta. Ja senkin koin vain pettymykseksi, koska se ei ollut mitään sellaista kuin oli annettu ymmärtää. Koko hommasta jäi hieman lattea olotila. Eikä se fiilis koskaan sen jälkeenkään ole noussut mitenkään seitsemänteen taivaaseen naisten kanssa.
Olen miettinyt monesti tekivätkö nuo kokemukset minusta juuri tällaisen kuin nyt olen. Jos ensimmäinen mieltä räjäyttävä kosketukseni seksiin olisikin ollut naisen kassa, eikä miehen. Olisinko nyt vakaasti hetero. Muokkaavatko ensimmäiset seksuaaliset kokemukset meistä sellaisia kuin loppuelämän olemme?
En ainakaan muista, että olisi ennen ekaa kertaani koskaan tuntenut ainakaan tietoisesti seksuaalista vetovoimaa toista poikaa kohtaan. En toisin muista tunteneeni mitään samanlaista myöskään vastakkaista sukupuolta kohtaan. Lapsellisia ihastuksia lukuunottamatta.
Olisiko se kuitenkin voinut mennä myös toisin?
Juttelin eilen illalla jälleen qruiserin kautta jonkun tyypin kanssa, ja aikamme siinä mielipiteitä vaihdettuamme mietin että olen joskus aikaisemmin käynyt melko samanlaisen keskustelun jonkun kanssa.
Jonkin aikaa siinä kirjoiteltiin ja lopulta kun kundi laitto meseosoitteensa ja pyyteli omaani niin huomasin asian todellisen puolen. Ollaan ennenkin jutskattu, ja homma ei silloin ainakaan johtanut sen kummempaan tuttavuuteen. Pidemmän tuttavuuden myötä kun huomasin olevamme ihan liian eri ajatusmaailmoista.
Hetkellisesti tuntui turhauttavalta.
Ystävän ohi heittämästä kommentista innostuen järkkäilin töistä tultuani saunan päälle ja aloin asettelemaan kynttilöitä saunanlauteille, portaille, kylpyhuoneen hyllyille, altaanreunalle, lattialle siis ihan joka paikkaa ja paljon. Kuulemma rentouttaa tuo luonnon valo ja antaa täydellisemmän saunomisnautinnon.
Loraus eucalyptus tuoksua saunatontun kiuluun ja lopuksi roudasin stereon kaiuttimet vielä pesuhuoneen ovesta sisälle. Kutkuttavaa odottelua samalla kun odotellessa valitsin sopivaa musiikkia levyhyllystä ja hörppäilin mountain dewta. Limonadia siksi kun ei ollut siideriäkään kaapissa.
Lopulta kun piinaavan odottelun jälkeen sauna vihdoin oli lämmin niin ei muuta kuin valot pois koko asunnosta. Vain jouluvalot jäivät loistamaan tunnelmallista kajoa pimeyteen saunan kynttilämeren lisäksi.
Oudoin reaktio koko tunnelmavalaistuksesta oli, että se kummasti loi eroottista latausta ja pientä kiihkoa ihan jopa niin voimakkaasti jotta sitä ei voinut olla huomaamatta. Eikä sitä olisi voinut olla huomaamatta kukaan muukaan, jos siellä vain joku muu olisi ollut seurana. En tiennytkään itsestäni, että kynttilät kiihottavat ja luovat oikeanlaisen eroottisen latauksen.
Enkä nyt tarkoita kynttilöitä todellakaan kiihottavina itse esineinä. Kyseessä ei siis ole mikään kierrekynttilä fetissi. Havin tuikkukynttilöiden luoma tunnelmallinen valo on yllättävän kiihottavaa. No nyt täydellistä mielikuvaa pääsi rikkomaan ajatus kierrekynttilästä jonkun anuksessa. Voi yumalauta!
Anyway, musiiki soi taustalla (pitkään ja hartaasti valittu Anna Abreu), valaistus oli tunnelmallinen ja eucalyptus tuoksui ilmassa. Olo siellä lauteilla istuessa ja edelleen limua viinilasista hörppiessä oli todella maskuliininen ja miehekäs.
Erittäin onnistunut rentoutuminen töiden jälkeen. Nyt on hyvä fiilis ja paineet purettu.
Edelliseen kirjoitukseen liittyen. On edelleen polttava tarve pelastaa koko maapallo ja kaikki ihmiset. Oheinen video kuvaa mielestäni parhaiten (musiikkia myöten) minkälaisen maailman me olemme luoneet. Toivottavasti tämä maailman pelastus fiilis laantuu huomiseen mennessä, koska mitä enemmän näitä pohtii sitä masentavampaa on tajuta mihin kaikki on menossa.
Noin, maailma on pelastettu.
Erittäin kiitollisena omasta hyvinvoinnistani, rikkauksistani ja osastani tässä maailmassa valmistaudun katselemaan Grayn Anatomiaa laajakuvatelevisiostani, maaten lämpöisessä kodissa, pehmeällä sohvalla, syöden vatsan täydeltä herkkuja joita en edes oikeasti tarvitse. Lopuksi röyhtäisen yltäkylläisenä, sammutan töllöttimen, käyn kuumassa suihkussa ja menen maate omaan sänkyyn untuvapeiton alle ja näen kauniita painajaisia onnellisesta elämästä.
Hyvää vuodenalkua kaikille.
Katselin nuo Maa Ilmasta (Earth from Above) sarjan jaksot, ja vaikka olen aina pyrkinyt toimimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, niin tuli väkisin syyllinen olo siitä minkälaisen jäljen jätän maapallolle itsestäni. Tai paremminkin minkälaisen maapallon jätän jälkeeni lapselleni ja tämän lapsille.
Mä uskon ettei ihmiskunta havahdu tuleviin ongelmiin, ennen kuin ne koskettavat meitä jokaista henkilökohtaisesti, ja silloin se on luultavasti liian myöhäistä. Kukapa meistä ajattelee juomaveden loppumista maapallolta niin kauan, kun puhdasta juomavettä voi laskea yksinkertaisesti hanasta. Vasta sitten aikanaan kun sitä vettä ei sieltä tule, tai se on muuttunut juomakelvottomaksi huomaa kuinka paljon puhdasta vettä oikeasti pitäisi arvostaa.
Vaikka vesi on elämän perusta se ei ole ihmisoikeus. Elämän jatkuminen ja ihmisen hengissä pysyminen on kuitenkin riippuvainen vedestä. Tällä hetkellä jo noin kolmasosa maapallon väestöstä kärsii vesipulasta tai saastuneesta juomavedestä. Vajaan kahdenkymmenen vuoden kuluttua puhtaan juomaveden pula tulee koskettamaan jo yli 5 miljardia ihmistä. Mutta hei, ei se mitään. Niillä joilla on rahaa, tulee aina olemaan juomavettä ja energiaa. Huolimatta siitä onko niistä pulaa vai ei. Eri asia on tyytyykö ne joilla ei ole rahaa osuuteensa vai eivät.
Mutta toisaalta uskon myös, että luonto itse aikanaan tasapainottaa tilanteen. Tavalla tai toisella. Ihmiset tuhoavat elinympäristönsä ja sitä kautta tekevät elämän mahdottomaksi. Aikanaan kuolema korjaa satoaan reilummalla kädellä ja tasoittaa tilanteen luonnon hyväksi. Ja vasta sitten luonnon eheytyminen voi alkaa. Toivottavasti se kuitenkin tapahtuisi vasta oman elämäni jälkeen, mutta pahoin pelkään että jo aikaisemmin.
Maa Ilmasta -sarjan juontajan Yann Arthus-Bertrandin vaikuttavia ilmakuvia voi katsella osoitteesta www.yannarthusbertrand.com.
Tuntuu kuin elämä ympärilläni kuluisi vuosi vuodelta nopeammin ja nopeammin. Vaikka kuinka yritän pysyä mukana tahdissa, niin koko muu maailma menee eteenpäin ja muuttuu. Kaikki muut paitsi minä itse. Välillä yritän nousta mukaan elämän kyytiin ja etsiä omaa paikkaani siinä hurjassa vuoristoradassa. Huomatakseni hetken kuluttua tipahtaneeni taas kyydistä pois ja elämän jatkaneen kulkuaan eteenpäin ilman minua.
Huomaan seisovani yksin väärällä pysäkillä.
Kaikki muut tietävät aina missä pitäisi olla, mitä pitäisi sanoa tai tehdä. Ennen kaikkea ne tietää vastauksen kysymykseen milloin pitäisi siirtyä eteenpäin eikä vain jäädä seisomaan paikalleen. Se mitä kaikkea olen ehtinyt kokemaan ja elämään ei ole tarpeeksi. Ja jäljellä oleva aika ei tätä tahtia riitä kaikelle sille mitä elämältä vielä tahdon. Pelkään herääväni todellisuuteen jossa olen aivan yksin.
Maailmassa jossa kaikki joita rakastan ovat poissa.
