Tapasin ystävän vuosien takaa.
En koskaan voi tietää mitä ex vaimoni on puhunut minusta yhteisille tutuillemme. Varsinkin silloin eron hetkellä, kun tunteet kävivät erittäin kuumana, niin varmaan molemmat osapuolet meistä syyllistyivät asioihin joita nyt myöhemmin kadumme. Ainakin minä kadun.
Ystäväni vihjaili, kierteli, kaarteli mutta ei kuitenkaan kysynyt suoraan vaikka rivien välistä se oli aika selkeästi luettavissa.
Joskus pohdin paljonkin sitä kenelle ex vaimoni on mieltymyksistäni kertonut. Pelkäsin jopa sitä, ja eristäydyin sen vuoksi silloisista yhteisistä ystävistämme. Hän myös painotti useaan kertaan, että jos lapsemme joskus saisi tietää homoudestani, niin luulenko tosissaan että tämä haluaa olla homoisänsä kanssa missään tekemisissä kasvaessaan.
Silloin kadutti, että homouteni tuli ilmi eromme aikana ja toivoin enemmän kuin mitään muuta, että asia olisi pysynyt salassa. Mutta se tuli ilmi, ja sen kanssa oli jatkettava elämää. Ja nyt se sitten hermostuttaa välillä kun ei tiedä kuka tietää, ja kuka ei. Tai tietääkö kukaan oikeasti mitään.
Voin uskoa, että ex vaimoni tunsi itsensä petetyksi silloin kun asia tuli ilmi. Johonkin asteeseen asti jopa hyväksyn hänen vihansa itseäni kohtaan. Ja silloin aikanaan kun hän käytti tietoansa kiristämiseen saadakseen tahtonsa läpi, tunsin velvollisuudekseni myöntyä hänen tahtoonsa.
En silti halua uskoa, että tein väärin tunnustaessani ja kaataesani kulissit. Ainahan olisi ollut mahdollisuus jatkaa kulissielämää ja katkeroitua vanhetessaan. Minusta se olisi ollut vielä enemmän väärin toista ihmistä kohtaan.
6 kommenttia toistaiseksi
Jätä kommentti
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>
Voi kauhee, kun mua järkytti toi exäsi kommentti tuosta , kuinka lapsi järkyttyy jos kuulee isänsä homoudesta! Mielestäni nyt sun olisi aika alkaa kasvattamaan lapsesta suvaitsevaista fiksua ihmistä ja yrittää häntä vaivihkaa tutustuttaa aiheeseen, riippuen siitä, minkä ikäinen lapsi on. koska sitten kun sulla on vakikumppani, niin siinä vaiheessa se voi olla lapselle järkytys, jos et ole pohjustanut asiaa. Rohkeutta!
Comment kirjoittanut eräs Perjantai @ 18:22Löysin vasta blogisi. Toivon sinulle uskallusta tehdä itsesi onnelliseksi.
Comment kirjoittanut v. Sunnuntai @ 1:28Ylläolevaan kirjoitukseesi kommenttina, on paaaljon homoisiä ja -äitejä. Eivät heidän lapsensa häpeä, vaan rakastavat heitä.
Olet mokasi tehnyt käymällä itseäsi eniten pettäen naimisissa ja vieläpä tehtailemalla kakaroilla vaikka hyvin tiesit olevasi homo. Sen olet näemmä jo tunnustanut itsellesi, mutta sitten juuttunut rypeämään itsesäälissä. Et ole ainoa, joka on samalla tavalla mokannut, mutta juuttuminen surkutteluun ei auta sinua millään tavalla. Avaa nyt jo silmäsi ja totea, että elät 2000-lukua, noitavainoja ei enää ole. Nettideittailulla et elämääsi järjestykseen saa, joten jalkaudu. Tutustu suomalaiseen homomaailmaan äläkä vain nyrpistä nenääsi kun näet muitakin kuin vain hyvälle tuoksuvia mauttomia heteronoloisia itseään pettäviä rassukoita. Kyseenalaista arvomaailmasi!
Turpiin tulee, mutta lähinnä vain henkisesti. Sellaista sanotaan muuten kasvukivuiksi. Lainsäädäntö näissä asioissa alkaa olla Suomessa jo kunnossa ja alalla kuin alalla on jo itsensä hyväksyviä hyvää elämää eläviä homoja. Kotona surkuttelemalla et pääse mihinkään.
Comment kirjoittanut kaitsu, homo Maanantai @ 2:17Kiitos Kaitsu kutsusta suomalaiseen homomaailmaan, ehkäpä aikanaan jokupäivä jalkaudunkin joukkoon sakeaan. Mutta sitä ennen on vielä poltettava muutama noitarovio. Toistaiseksi tyydyn nyrpistelemään nenääni täällä itsesäälin rapakossa, turvallisesti neljän seinän sisällä.
Comment kirjoittanut turvassa Maanantai @ 22:21Olen yksi niistä homoista, jotka ovat menneet (vastahakoisesti) naimisiin naisen kanssa, joka uskoi vahvasti “parantavansa” minut. Menin jopa niin pitkälle, että “tehtailin lapsen” enkä ole sitä ikinä pätkääkään katunut. Rakastetustani ja asuinkumppanistani tuli pojan kummi ja meidän kaikkien kolmen välit ovat erinomaiset. Lienemmekö jonkinlainen luonnonoikku? Esim.joulun vietimme kaikki yhdessä vaimoni luona.
Comment kirjoittanut roope Perjantai @ 19:13Jos edelleen olet naimisissa naisen kanssa, niin eikö sulla ole seksuaalisia haluja enää miehiä kohtaan?
Comment kirjoittanut Mies Kaapissa Perjantai @ 18:02