Aihe: Elämä
Tänään tuli Z lehti postissa. Huomaamattomasti suljettuna kirjekuoreen tietysti. Olen lukenut sitä joskus suurellakin mielenkiinnolla. En vietä aikaani gay baareissa tai muualla missä kaltaiseni sitten kokoontuvatkaan, on tuo lehti ollut ainoa yhteyteni ns. homomaailmaan. Tilasin sen aikanaan jokunen vuosi sitten halutessani jotenkin huomaamattomasti tukea SETA:n työtä seksuaalisen tasa-arvon puolesta. Lehden tilaus on myös aktiivisin teko mitä olen asian eteen koskaan tehnyt. Nyt lehti on vain lehti muiden joukossa joka ei ymmärtääkseni kuulu SETA:an kiinteästi mitenkään. Ja ensi numerosta lähtien se ei enää ole edes Z nimeltään.
En ole ikinä omannut mitenkään suurta halua nousta barrikaadeille ja puolustaa oikeuksiani homona. Erityisesti siksi, että sellainen toiminta vaatii näkyvyyttä eikä sitä voi tehdä täältä kaapista käsin. En kyllä muutenkaan ymmärrä hirveän voimakasta vouhotusta asian suhteen. En myös ole kokenut halua osallistua pride tapahtumiin. No ehkä korkeintaan aurinkolasit silmillä, huppu päässä ja erittäin incognito jossain takataka rivissä. En myöskään ole ihan varma onko kyseisenlaisilla tapahtumilla suvaitsevaisuutta lisäävää vaikutusta. Näkyvyyttä ehkä. Itse näen tapahtuman vain karnevaalina.
Olen myös jonkin verran huomannut, että siinä missä homomaailmassa toitotetaan suvaitsevaisuuden puolesta niin saman verran siellä esiintyy ahdasmielisyyttä ja jonkinasteista syrjintää heteroita kohtaan. Jotkut ovat jopa aivan liian herkkiä vetämään herneet nenään pienimmistäkin asioista, joilla ei oikeasti ole mitään väliä.
No, tässä kirjoituksessa ei ole oikein päätä tai häntääkään, mutta tarkoitukseni oli kirjoittaa että ajattelin lopettaa koko lehden tilaamisen. Ehkä on ihan kiva lukea Mappelan treeninuvoja ja kaiken maailman kirja sekä levy arvosteluja, mutta sellaista nyt voi lukea mistä tahansa muustakin lehdestä. Ehkä joskus aikanaan lehti oli tärkeämmässä roolissa, mutta nykyään mahtavan internetin aikakautena sen rooli ja anti on aika pieni.
Ei kommentteja vielä toistaiseksi
Jätä kommentti
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>