Turvallisesti piilossa

Useimmiten ja enimmäkseen olen hyvin positiivinen ja jaksan todellakin pitkään pitää kaiken maailman mölyt mahassani. En koe tarvetta joka väliin tunkea omaa näkemystäni asioista. Sietokykyni on myös suuri muiden lähimmäisten hyvinkin ärsyttävien piirteiden katselemiseen ja suvaitsemiseen. Hymyilen ja otan kaiken vastaan.

Toisinaan, hyvin harvoin kuitenkin, mitta täyttyy ja jokin pienikin asia voi laukaista pidempikestoisen sarjatulen, ja annan tullan täydeltä laidalta. Silloin kukaan vastaantulevista ei voi säästyä tulitukselta. En kuitenkaan omasta mielestäni koskaan sano muusta kuin ihan asiasta ja harvoin, jos ikinä, menen ihan henkilökohtaisiin loukkauksiin asti. Puuskat kestävät kuitenkin vain muutamia minuutteja ja taas hymyilen nätisti.

Välillä joudun jopa hakemalla hakemaan tätä kiukkufiilistä tarkoituksella. Varsinkin jos tiedän joutuvani johonkin tilanteeseen missä tahdon ehdottomasti mielipiteeni esille. Silloin yritän psyykkata itseni aikamoiseen raivon valtaan etukäteen. Normaalitilassani kun tyydyn aina jäämään sivusta katsojaksi ja kuuntelijaksi.

Ihailen jollain lailla ihmisiä jotka kykenevät töksäyttelemään mielipiteensä sen kummemmin muiden tunteista välittämättä. Siis sellaisia mielipiteitä jota ovat asiallisia. Joitakin kohtaan tunnen jonkinlaista myötähäpeää, kun eivät osaa pitää sitä suutansa kiinni sitten missään tilanteessa. Itse ihan liian usein syyllistyn välttämään toisten tunteiden loukkaamista. Tämä taas johtaa tilanteisiin joissa pitäisi jo sanoa jotain, mutta ei vaan tule sanottua mitään. Vaikka syytäkin jo olisi. Siksi ajaudun usein hissukseen korjailemaan töissäkin muiden virheitä ja mokia.

Kukapa meistä haluaa tahallaan toisiaan loukata. Vaikkakin kaikesta ei saisi loukkaantua niin herkästi. Itse en osaa loukkaantua julmistakaan sanoista vaikka tilanteessa olisi jo ihan oikeuskin niin tehdä. Nielen hyvin paljon vain välttyäkseni kaikenlaisita konflikeilta. Aikansa kun nieleskelee oppii ottamaan hyvinkin paljon paskaa niskaansa, jopa syyttömästi.