Uskaltauduin vihdoin ja viimein tapaamaan netin välityksellä tutustumaani henkilöön. Sinänsä kyseessä ei ole sen ihmeellisempi uroteko, samanlaisia tapaamisia on nykyään varmaan kaikilla. Ennen muinoin seuranhakuilmoitusten kautta etsitty seura koettiin ehkä jotenkin hieman hävettäväksi. No, ei ehkä se seura itsessään, mutta se tutustumistapa. Nykyään taas tämän mahtavan internetin aikakautena sitä tekevät kaikki. Jos muuta väittää niin on ihan sama kuin yrittäisi todistella ettei koskaan ole masturboinut. Just joo, jokainenhan sen väitteen uskoo.
Joka tapauksessa. Eilen sovittiin, että ajelen kundin asunnolle ja katsotaan miten juttu luistaa in real life. Mahtava kundi, ei voi muuta sanoa. Päivä ja ilta sujui kuten nyt useimmitenkin vastaavanlaisissa tilanteissa. Aluksi kuppi kahvia ja muutama vaivautunut lauseenvaihto, siitä se sitten aina etenee. Lopuksi seksiä, saunaa ja lisää seksiä. Mitäs sitä turhia kainostelemaan, seksin takiahan sitä loppujen lopuksi sinne meninkin. Turha sitä on muuta väittää. Ja mikäs sen parempi tapa päättää sunnuntaipäivä.
Kundi on kuitenkin hyvin vakaasti naimisissa ja heillä on kaksi lastakin. Vaimo oli lähtenyt sukuloimaan muutamaksi päiväksi pyhien vuoski, ja kundi oli sitten jäänyt kotinurkkiin “töiden” vuoksi. Ja hetihän sellainen tilaisuus piti hyväksi käyttää ja järjestää iltapäiväkahviseuraa. Vaimosta ja avioliitosta tiesin etukäteen, se ei siis tullut yllätyksenä. Se mikä jäi vaivaamaan, on kundin käsitys omasta seksuaalisuudestaan. Hän ei niinkään pidä itseään homona, tai edes bi-seksuaalina, vaan kokee olevansa ihan normi heteromies joka aina silloin tällöin haluaa vain harastaa seksiä toisen miehen kanssa. Ihan noin niin kuin varmistaakseen oman luonteensa.
Kumpikin kaapissa ja toinen vielä naimisissa. Joten sen enempää suhdetta tästä ei siis koskaan kehity. Vain satunnainen aviorikos. Mutta heteroudestaan ja avioelämästään huolimatta, lupasin antaa kundille yösijan jos joskus sattuu sellaista “työmatkoillaan” tarvitsemaan.
Naapurin perhe on ollut koko pyhien ajan niin onnellisii, niin onnellisii että. Ei tietoakaan metelöinnistä. Tulisikohan nyt ennätys onnellisen perhe-elämän kestossa. Se on vaan niin surullista kuinka niiden pitää aina tappeluviikonloppujen jälkeen olla julkisesti onnellisia. Ihan kuin naapurit ei kuulisi lainkaan sitä meteliä. Nyt on hiljaisuus kestänyt jo yllättävän pitkälti. Jospa ne ei joiskaan tällä kertaa viinaa vuodenvaihdetta juhliessaan.
Eilen nukahdin kesken kaiken jo ennen kahdeksaa illalla. Hieman pää sekaisin havahduin sohvalta ja tuijotin kellon numeroita. Nolla neljä ja rapiat. Joskus vaan käy niin. Tänään ei kylläkään väsyttänyt duunissa lainkaan, harvinaisen pirteä olotila. Tarvii varmaankin ruveta ottamaan tavaksi mennä yöpuulle aikaisemmin kuin puoleltaöin, kuten normaalisti tulee tehtyä.
Tänään kulutin huomaamatta aikaani qruiserissa tutkien millasta porukkaa siellä nykyään on. Vain todetakseni, ettei meno ole siellä mitenkään muuttunut sitten parin kuukauden takaisen vierailuni jälkeen. Eikä ne naamatkaan oikeastaan. Tokkopa tulisi tuollakaan edes satunnaisesti piipahdettua, ellei sieltä tupsahtaisi sähköpostiini silloin tällöin ilmoituksia.
Uteliaisuus on varmaan se joka kuitenkin ajaa meikäläisenkin edes satunnaisesti tutkimaan mitä siellä on. Ja mitä ne ihmiset sieltä etsivät. Seksiä. Mähän en tietenkään mitenkään voi tunnustaa, että itsekkin hakisin sieltä seksiseuraa. Ei pois se minusta.
Huomena pitää mennä sukuloimaan. Syntymäpäivät tiedossa. Tylsää. Ihan varmasti. Ahdistaa jo etukäteen. Jospa tulisikin “flunssa”.
Jos kaadun suihkussa ja lyön pääni, niin kuinka kauan kestää ennen kuin joku kaipaa seuraavan kerran. Tuskin tulee apua tunnin sisällä, josko vuorokaudenkaan. Jos eläisi parisuhteessa niin ainakin silloin on suuremmat mahdollisuudet, että apu ehtii ajoissa perille. Jos siis oletetaan, että siippa on mitenkään kiinnostunut puolisonsa toilailuista pesuhuoneessa.
Toisilla meistä on kaipuu parisuhteeseen, ja joillakin jotka sellaisessa elävät kaipaavat elämää ennen sitä. Parisuhteen katseleminen tuntuu meikäläisestä oikeammalta vaihtoehdolta, kuin siinä itse eläminen. Ainakin tällä hetkellä. Kun joutuu katselemaan läheltä joitakin parisuhdeviritelmiä, niin ihmettelee mikä niissä on se kantava voima mikä saa ihmiset jaksamaan ja yrittämään.
Kumpikin osapuoli kritisoi, moittii, nälvii ja vittuilee toisilleen. Välillä julkisesti, useimmiten kuitenkin toisen kuulematta. Molemmat siihen kuitenkin syyllistyvät. Jos yhteiselo on niin vaikeaa kuin sen annetaan ymmärtää olevan, niin miksi ihmeessä jatkaa. Lopettaisivat mokoman pelleilyn. Pakkoko sitä on meidän muiden niskaan kaataa. Ja miksi se pitää tuoda julki aina silloin, kun paikalla on mahdollisimman paljon yleisöä.
Ehkä se kuuluu osana heteroiden vakiintumisrituaaliin.
Äitini oli ostanut joululahjan ex vaimoni uudelle miehelle. Yritin kysellä, että miks vitussa? Kun ei ole muutenkaan tekemisissä exäni kanssa kuin pakosta, ni sitten se menee sinne kyläilee ja viemää lahjoja. On taas hetkeksi unohtunut nekin ajat jolloin exäni huusi äitini perään ettei enää edes kusekkaan häneen päin. Ilmeisesti jotain kuitenkin taas kusettaa ja rankasti. Onneksi oikea elämä jatkuu taas huomena.
Poistan noi vitun pukitkin tosta edellisestä. Eiköhän tässä ole ollu sitä joulua jo ihan tarpeeksi muutenkin. Niitä tonttuja kukaan kuitenkaan enää parin päivän päästä edes kaipaa.
Aihe: Elämä
Kohta se on taas aika kokoontua yhteen ja viettää rauhallinen ilta syöden ja iloiten yhdessä lähimmäisten kanssa. Äitee siellä odottaa varmaan jo väsäten luultavasti viimehetkellä sapuskaa kauheassa kiireessä kuten tavallista. Aina sille tulee kiire. Joka joulu. Poikkeuksetta. Vaikka kuinka yrittää sanoa, ettei turhaa stressaisi. Silti kukaan meistä hänen lapsistaan ei koskaan ehdi auttamaan. Saavumme vain paikalle, syömme juomme ja poistumme kaikki omiin koloihimme. Jäljelle jää hirveä sotku ja kaaos.
Joulumieltä kaikille niille jotka joutuvat siivoamaan pyhistä jäljelle jäävän sotkun.
Viimeyö venähti aamutunneille saakka. Ja sitten ne perkeleet tuli ja herätti meikäläisen jouluaattona jo ennen kuin päivä kerkesi edes pimenemisen puolelle. Ärsyttävää kun ei anneta ihmisten nukkua. Edes jouluaattona.
Yritä siinä sitten unenpöpperössä olla vieraanvarainen ja saada sanaa suusta. Muutenkin olen eräänlainen aamumörkö ensimmäisen tunnin ajan heräämisestä. Ei kiinnosta puhua mitään saatikka sitten kuunella muiden jorinoita. Enemmänkin murahtelen jos joku erehtyy puhumaan jotain.
Aamuvirkut ihmiset on syvältä.
Jos jotain hyvää, niin tulipas katsottua tuo lumiukkko animaatio tänä jouluna. Muistan katselleeni sitä joskus jo pikkuisena mukulana, ja edelleen ne näyttää sitä jouluaattona teeveessä.
Vietin viikonlopun isän roolissa ja siksi kirjoittaminen tännekkin jäi väliin. En vain halua riistää yhtään siitä ajasta mihinkään muuhun silloin, kun voin viettää sen lapseni kanssa. Piparkakkujen leipominen ja joulukuusen koristelu ohittivat kaiken muun, niin nettielämässä kuin oikeassakin.
Koen paineita luoda onnellinen lapsuus pienelle ihmiselle. Riittämättömyyden tunne kalvaa useimmiten mieltä. Syyllistän itseäni luultavasti lopun ikääni siitä, että aikuisten toilailujen vuoksi suurin kärsijä on aina se viattomin.
Erot eivät ole helppoja aikuisille, mutta vielä vaikeampia ne ovat lapsille. Kuten niin moneen muuhunkin tarinaan, kuuluu tähänkin monen monta itkettyä surua ja pahaa mieltä. Niistä on kuitenkin päästy ja elämä jatkuu jotenkin edes tasapainoisena.
Nyt pitää taas vaan odottaa kaksi viikkoa, ennen kuin voi paikata taas lisää aikaisemmin elämässä tehtyjä virheitä.
Huomenna helpottaa. Saa hengähtää hiukan. Kiitos siitä sille jepulle joka sattui syntymään jotain 2000 vuotta eaa, ja jonka syntymää nyt sitten juhlistamme.
Hiljaista tulee olemaan. Se on joko luojan kiitos tai kirous. Ehkä en ole tarpeeksi sosiaalinen jotta osaisin pitkinä juhlapyhinä hakeutua muiden ihmisten seuraan. Oletan muiden ihmisten haluavan viettää silloin aikaa perheidensä ja läheistensä kanssa. Enkä siis ryhdy tuppautumaan joukkoon.
Noh, meikäläisellä kun ei tuota omaa perhettä (siis vaimoja+lapsia) enää ole vuosiin ollut, on joulutkin olleet siten hiljaisempia. Normi rutiinia, aamulla ylös, lenkille, saunaan ja äiteelle syömään, turinaa sisarusten ja sukulaisten kesken ja sen jälkeen kotiin nukkumaan. Viime jouluna tein kyllä poikkeuksen, vaihdoin äiteen herkut ja sisarusten seuran muutamaan pullolliseen viiniä ja itsekseni yksinään hihittelyyn. Taisin jonkin leffan katsoa, mutta siinä se sitten hurahtikin, jouluaatto viinihuuruissa. Ei se hullumpi valinta ollut.
Eron jälkeen tuli käytyä muutamana jouluaattona ex vaimon ja lapsen luona, mutta exän uudet mieskuviot muuttivat sen perinteen hyvissä ajoin ennen kuin siitä mikään perinne kerkesi syntymäänkään. Ehkä hyvä niin. Olisi se ollut eri kiusallista istuskella exät ja nyxät keskenään, varsinkin kun exäni uusi mies ei edes luo katsettaan minuun, saati sitten puhuisi jotain.
Aaton jälkeen aika kuluukin hitaasti ja hiljakseen arkea odotellen. Joulukukkasen vienti mummolle on ainoa mikä tulee joulunpyhinä tehtyä. Siinä muutaman tunnin aikana hyvässä lykyssä tapaa aivan tarpeeksi omia sukulaisiaan, ei niitä enempää pienelle ajanjaksolle kukaan jaksaisikaan.
Ajattelin tänä vuonna ottaa perinteeksi lisätä tuon viisasten juoman nauttimisen muun jouluaattorutiinin jatkeeksi, lähteä mutsilta hiukan aikaisemmin ja valvoa aattoyö hihitellen taas omiaan yksin kotona. Nythän sitä voisi sitten vaikka aatoyönä ryhtyä känniblogaajaksi. Huppelissahan tuo ajatusten juoksu on tunnetusti huipussaan, eikä tarvi murehtia turhista estoista kirjoittamisen suhteen.
Huomenna pitää töiden jälkeen käydä hakemassa muutama pullo jotain suht makeaa valkoviiniä omaan joulupakettiin odottamaan.
Viikonloppufiilistä etukäteen tuo taustalla soiva Anna Eriksonin ‘Ihode’ albumi.
Juuri sellainen päivä, että duuni maistui pakkopullalta. Tarvisi varmaan löytää joku varakas vanhempi, tai miksi ei nuorempikin mieshenkilö, joka haluaisi kustantaa elämäntyylini jotta voisin jättää duunissa käymisen pois päiväjärjestyksestä edes hetkeksi.
Mikäs siinä olisi antaa välillä hieman huomiota ja hellyyttä, ja vastineeksi toinen osapuoli maksaisi laskut ja muut juoksevat kulut. Kenties vielä silloin tällöin hukuttaisi ylellisiin huomionosoituksiin. Ulkomaanmatka voisi piristää kummasti. Vähänkö olis helppoo. Voisi haistattaa leipäduunille vitut. Siinä vaan sitten oleilisi ja nauttisi elämästä. Jonkun toisen kustannuksella.
Olisihan sekin yksi ratkaisu, kun työnteko tuntuu puulta. Ei sillä ettenkö tykkäsi tehdä nykyistä työtäni. Mutta välillä se työympäristö, työkaverit, asiakkaat, pomot ja kaikki mikä siihen kiinteästi liittyy vituttaa aivan suunnattomasti.
Tämä tiestysti tekisi minusta mieshuoran, mutta ammatti se olisi sekin.
Väenpaljous, kulutushysteria, joulustressi. Jokavuotista päätöntä touhua. Itseäni ahdistaa jo pelkästää kaupassa käynti jumalattoman ihmispaljouden keskellä jonka ainoa tavoite on ostaa mahdollisimman paljon, ja kenties vielä enemmän mikäli se vain jotenkin onnistuu.
Sekö on nykyään joulun tarkoitus, kuluttaa. Muutaman viikon ajan ihmiset pistävät euronsa haisemaan. Ja minkä takia. Jotta saavat ostaa joulumieltä toisilleen. Ei sillä mitään tekemistä ole enää antamisen kanssa, tyydytys tulee vain nimenomaan ja ainoastaan ostamisen ilosta. Kerran vuodessa voi oikein luvan kanssa viettää kulutusjuhlaa.
Kukaan ei välitä siitä mitä ne saa lahjaksi. Kun lahjakääre on avattu alkaa pohtiminen mitähän tämä mahtoi maksaa, ja kuka antoi kenellekkin mahdollisesti sen kalleimman lahjan. Ja voi että sitä vanhaa Sanni-tädin höppänää kun pisti pakettiin taas jonnin joutavat villasukat, eihän niillä nyt ole mitään oikeaa arvoa edes. Niitähän saa osaa ihan kaupasta.
Kun joku edes osaisi pysähtyä hetkeksi ja miettiä miten paljon aikaa se Sanni-täti on käyttänyt niiden villasukkien tekemiseen. Ensin täti on vanhoilla jaloillaan kiertänyt lankakauppoja valitessaan juuri sen oikean värisen villalangan juuri niille oikeille ihmisille. Siiten hän on kipeän selkänsä kanssa istunut tuntikausia paikallaan ja kömpelöillä käsillään kutonut sukkia pohtien minkä kokoinen jalka kenelläkin mahtaa olla.
Entä mitä kaikkea on tädin päässä liikkunut samalla kun hän on kutoessaan muistellut ihmisiä, ja kaikkia niitä hyviä hetkiä heidän kanssaan. Kuinka hän on kuvitellut mielessään miten lahjan saaja hymyilee onnesta saadessaan jotain omatekemää, ainutlaatuista. Saattaa siinä muutama kyynelkin Sanni-tädillä vierähtää. Sitten hän vielä vapisevalla käsialalla askartelee omatekemän pakettikortin johon kirjoittaa lämpimät joulun toivotukset.
Mutta eihän kukaan sitä ehdi ajattelemaan, kun on jo kiire repiä seuraava paketti auki jos siellä vaikka on jotain oikeesti arvokasta. Jotain mitä kukaan ei enää muista muutaman kuukauden kuluttua. Ja siellä se Sanni-Tädin itse tekemä joulukortti menee jo muiden käärepaperiroskien mukana jätesäkkiin.
Olen jo nyt täynnä joulua korviani myöten. Olen hankkinut ainoastaan yhden lahjan ja senkin vain suuren painostuksen alla. Koska “pakkohan sun jotain on ostaa.”
Tämä on kirjoitettu viime jouluna mummolta saadut lämpimät villasukat jalassa.
Kiitos rohkaisevista ja kannustavista kommenteista. Enemmän kuin usein olen miettinyt, miten aikanaan luontevasti voisin kertoa lapselleni omasta seksuaalisesta suuntautumisestani. Tällä hetkellä se ei vielä ole lainkaan ajankohtaista, mutta jossain vaiheessa ehkä. Olen myös pohtinut tarviiko sitä edes kertoa.
Olen päätynyt omassa ajatusmaailmassani siihen, että mikäli asia ei luontevasti tule ilmi aikaisemmin, niin korkeintaan kunnes lapseni on 16-18 vuotias. Mitä lähempänä aikuisuutta sen parempi. Loppuun asti sitä kuitenkaan ei voi salassa pitää vaikka kuinka haluaisin. Varsinkin jos käy niin onnellisesti, että vierelle joskus tulevaisuudessa löytyy se kumppani. Mikä sinänsä jo on varsin pelottava tilanne.
En varsinaisesti usko, että lapseni suorilta hylkää minut isänä jos asia nyt paljastuisi. Mutta liian pienellä lapsella on tässä maailmassa ihan tarpeeksi käsiteltävää muutenkin, jotta hänen elämäänsä tarvitsisi mitenkään mutkistaa yhtään lisää kuin se nykyään kaikkine uusioperhekuvioineen on. Pelkästään isovanhempien määrä alkaa jo päätä huimata, kun kaikki on eronneet, menneet uudelleen naimisiin ja eronneet ja pariutuneet taas. Silti jokainen näistä ihmisistä on edelleen jollain tapaa mukana kuvioissa. Siinä on mummi ja ukki liitettä useammalla sukulaisella kuin keskiverto perheellä konsanaan.
Ja vaikka mikään ei muuten ikinä muuttuisikaan, lapsi saattaa pelätä/hävetä että tieto isästä tulisi kavereille ilmi. Kaikki lapset kun eivät saa niin suvaitsevaa kasvatusta kotonaan kuin äkkiseltään luulisi. Ja kuten aikaisemmin jo kirjoitin, lapset osaavat olla todella julmia toisiaan kohtaan.
Tottakai olen kasvattanut, ainakin yrittänyt, aina puhua suvaitsevaisuudesta ja erillaisuuden hyväksymisestä. Mutta minun osani kasvatuksesta rajoittuu paljolti kahteen viikonloppuun kuukaudessa ja satunnaisiin muutamiin tapaamisiin arkipäivinä. Suurimman vaikutuksen lapsenkasvatukseen tuo ikävä kyllä ex vaimoni. Ja siellä niitä ennakkoluuloja löytyy muutenkin, kuin vain seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan.
Tapasin ystävän vuosien takaa.
En koskaan voi tietää mitä ex vaimoni on puhunut minusta yhteisille tutuillemme. Varsinkin silloin eron hetkellä, kun tunteet kävivät erittäin kuumana, niin varmaan molemmat osapuolet meistä syyllistyivät asioihin joita nyt myöhemmin kadumme. Ainakin minä kadun.
Ystäväni vihjaili, kierteli, kaarteli mutta ei kuitenkaan kysynyt suoraan vaikka rivien välistä se oli aika selkeästi luettavissa.
Joskus pohdin paljonkin sitä kenelle ex vaimoni on mieltymyksistäni kertonut. Pelkäsin jopa sitä, ja eristäydyin sen vuoksi silloisista yhteisistä ystävistämme. Hän myös painotti useaan kertaan, että jos lapsemme joskus saisi tietää homoudestani, niin luulenko tosissaan että tämä haluaa olla homoisänsä kanssa missään tekemisissä kasvaessaan.
Silloin kadutti, että homouteni tuli ilmi eromme aikana ja toivoin enemmän kuin mitään muuta, että asia olisi pysynyt salassa. Mutta se tuli ilmi, ja sen kanssa oli jatkettava elämää. Ja nyt se sitten hermostuttaa välillä kun ei tiedä kuka tietää, ja kuka ei. Tai tietääkö kukaan oikeasti mitään.
Voin uskoa, että ex vaimoni tunsi itsensä petetyksi silloin kun asia tuli ilmi. Johonkin asteeseen asti jopa hyväksyn hänen vihansa itseäni kohtaan. Ja silloin aikanaan kun hän käytti tietoansa kiristämiseen saadakseen tahtonsa läpi, tunsin velvollisuudekseni myöntyä hänen tahtoonsa.
En silti halua uskoa, että tein väärin tunnustaessani ja kaataesani kulissit. Ainahan olisi ollut mahdollisuus jatkaa kulissielämää ja katkeroitua vanhetessaan. Minusta se olisi ollut vielä enemmän väärin toista ihmistä kohtaan.
Aihe: Elämä
Jos en kerta halua että minut luokitellaan tai arvioidaan sen mukaan, niin miksikö toitotan koko ajan homoudestani? Miksi siis en ole hiljaa seksuaalisuudestani, kun muutenkin olen valinnut elämän kaappihomona?
Siksi, että en ole koskaan aikaisemmin löytänyt mitään kanavaa jonka kautta voin purkaa ajatuksiani pienen pääni sisältä. Näin se on mahdollista. Ja ennen kaikkea siksi, että täällä voin tehdä sen kasvottomasti.
Tämä on myös halvempaa kuin terapiassa käynti.
Aihe: Elämä
Tänään tuli Z lehti postissa. Huomaamattomasti suljettuna kirjekuoreen tietysti. Olen lukenut sitä joskus suurellakin mielenkiinnolla. En vietä aikaani gay baareissa tai muualla missä kaltaiseni sitten kokoontuvatkaan, on tuo lehti ollut ainoa yhteyteni ns. homomaailmaan. Tilasin sen aikanaan jokunen vuosi sitten halutessani jotenkin huomaamattomasti tukea SETA:n työtä seksuaalisen tasa-arvon puolesta. Lehden tilaus on myös aktiivisin teko mitä olen asian eteen koskaan tehnyt. Nyt lehti on vain lehti muiden joukossa joka ei ymmärtääkseni kuulu SETA:an kiinteästi mitenkään. Ja ensi numerosta lähtien se ei enää ole edes Z nimeltään.
En ole ikinä omannut mitenkään suurta halua nousta barrikaadeille ja puolustaa oikeuksiani homona. Erityisesti siksi, että sellainen toiminta vaatii näkyvyyttä eikä sitä voi tehdä täältä kaapista käsin. En kyllä muutenkaan ymmärrä hirveän voimakasta vouhotusta asian suhteen. En myös ole kokenut halua osallistua pride tapahtumiin. No ehkä korkeintaan aurinkolasit silmillä, huppu päässä ja erittäin incognito jossain takataka rivissä. En myöskään ole ihan varma onko kyseisenlaisilla tapahtumilla suvaitsevaisuutta lisäävää vaikutusta. Näkyvyyttä ehkä. Itse näen tapahtuman vain karnevaalina.
Olen myös jonkin verran huomannut, että siinä missä homomaailmassa toitotetaan suvaitsevaisuuden puolesta niin saman verran siellä esiintyy ahdasmielisyyttä ja jonkinasteista syrjintää heteroita kohtaan. Jotkut ovat jopa aivan liian herkkiä vetämään herneet nenään pienimmistäkin asioista, joilla ei oikeasti ole mitään väliä.
No, tässä kirjoituksessa ei ole oikein päätä tai häntääkään, mutta tarkoitukseni oli kirjoittaa että ajattelin lopettaa koko lehden tilaamisen. Ehkä on ihan kiva lukea Mappelan treeninuvoja ja kaiken maailman kirja sekä levy arvosteluja, mutta sellaista nyt voi lukea mistä tahansa muustakin lehdestä. Ehkä joskus aikanaan lehti oli tärkeämmässä roolissa, mutta nykyään mahtavan internetin aikakautena sen rooli ja anti on aika pieni.
Kiitos niistä muutamista sähköposteista joita olen saanut. Lähettelin joihinkin asiallisimpiin posteihin jopa vastauksiakin. Toivottavasti vastaukset tyydyttävät asianomaisten uteliaisuuden nälkää. Yhteen postiin liittyen niin…
Pohjimmiltani en varmaankaan halua olla kaapissa, en ainakaan koko loppuelämääni. Mutta toistaiseksi se tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta. Yksi niistä monista syistä miksi haluan olla kaapissa on se, että en tahdo ihmisten luokittelevan minua seksuaalisuuteni mukaan. Jos sä oot julkihomo, niin silloin sä oot homo joka asiayhteydessä. Jossain syvällä ihmisten mielessä on sellainen käsitys, että homot tekee ja on kaikkea homona. Ja oli sitten mikä asiayhteys tahansa, siihen liitetään aina jokin kommentti tyyliin “…niin ja/mutta sehän on homo.”
Näin olen kuullut, nähnyt, kokenut. Jos se tekee meikäläisestä joidenkin mielestä (kuten asian nätisti ilmaisit) v***n raukkamaisen pikku hintin. Niin vapaasti voit ajatella niin.
Pohjimmiltani kun olen kuitenkin ihminen. Ja toivon että minut tuomitaan tai hyväksytään sen mukaan miten toimin tai kohtelen muita, siis tekojeni mukaan. Ihmiset voivat tuomita minut jopa mielipiteideni tai arvomaailmani vuoksi, ei mitään välii. Mutta ei sen vuoksi että satun helpommin ihastumaan miehiin, kuin naisiin.
Aihe: Elämä
Mulla on sellainen olo, että olen unohtanut jotain tärkeää. Jotain mitä olen luvannut, mutta nyt se on tekemättä… tai sitten mun piti olla jossain. Joskus aina silloin tällöin tapahtuu näin. Useimmiten asia tulee mieleen viimeistään silloin, kun on juuri nukahtamassa. Sitten se iskee kuin salama.
Kerran, vain yhden ainoan kerran, unohdin hakea lapseni koulusta. Siellä hän odotti kiltisti tyhjällä koulun pihalla kunnes vihdoin muistin mennä paikalle. Melkein tunnin myöhässä. Silloinkin tunne iski ihan yllättäen kesken kauppareissun, että jotain oli mitä piti muistaa. Hävetti, lievästi sanottuna. Vähänkö oli ‘huono isä’ fiilis pitkän aikaa sen jälkeen.
Joskus, kun ajatukset ovat keskittyneenä johonkin muuhun, tulee ohimennen sanottua tai luvattua jotain. Mutta ei varsinaisesti rekisteröi sitä mihinkään muistiin. Ja kaiken kiireen ja tohinan keskellä se sitten painuu saman tien unholaan. Sitten käy näin.
Olen unohtanut mennä eräänä lauantaina töihinkin vaikka olin luvannut. Silloinkin iski lievä paniikki, kun puhelin soi ja näin mistä soitetaan.
Aihe: Elämä
Tunnen oloni aina niin kiusaantuneeksi kun joudun vastaamaan kyselyihin mahdollisista parisuhde viritelmistä. Ärsyttävää kun ihmiset utelevat, varsinkin kun en koskaan tiedä mitä oikein vastaisin. Kuinkahan kauan voi elää sinkkuna ja poikamiehenä ennen kuin ihmiset alkavat pohtimaan, että varmaan se on homo kun ei löydä itselleen naista.
Nykyään ihmisten sanotaan olevan suvaitsevaisempia kuin aikaisemmin, mutta käytännössä en usko siihen. Se miten kuulen ihmisten puhuvan joidenkin mahdollisesta seksuaalisesta suuntautumisesta antaa välillä hieman toisenlaisen kuvan. Jotkut on olevinaan niin kauhean suvaitsevaisia ulospäin, mutta todellisuudessa tuomitsevat vähänkin erilaiset ihmiset hyvinkin herkästi.
Jonkin verran pelkään myös miten lastani kiusattaisiin jos tulisi julki, että hänen isänsä onkin homo. Se olisi niin helppo syy kiusaamiseen. Enkä tietenkään halua, että omaa lastani kiusattaisiin sen vuoksi mikä minä olen. Varsinkin kun voin esittää olevani jotain muuta välttääkseni sen.
Voisi olla helpottavaa muuttaa jonnekkin suurempaan kaupunkiin ja hukkua siihen ihmisvilinään. Jonnekkin missä kukaan ei tietäisi kuka tai mitä olen.
Kirjoitukseen virtaa antaa taustalla soiva Infinite Mass ‘Bullet’.
Yksin ja omissa ajatuksissaan oleminen muodostuu välillä hyvin vaikeaksi. Tulee kirjaimellisesti ajateltua liikaa. Pohdittua asioita jotka eivät kuitenkaan muutu miksikään vaikka niitä vatvoisi kuinka kauan pienessä päässänsä. Liika asioiden pyörittely mielessään ei ole terveellistä, asioiden mittasuhteet vääristyvät helposti ja pienistäkin asioista voi kasvaa isoja ongelmia.
Tänään on ollut juuri sellainen päivä. Vapaapäivä keskellä viikkoa. En jaksanut lähteä mihinkään, enkä halunnut tavata ketään joten jäin kotiin. Miettimään asioita. Ei olisi pitänyt.
Tiedän päässeeni eroon itsetuhoisista ajatuksista jo jonkin aikaa sitten. En enää tunne syytä tappaa itseäni. Aikanaan tunsin löytäväni niitäkin syitä helposti monia, onneksi en kuitenkaan koskaan tehnyt mitään itselleni. Nykyään löydän paljon enemmän syitä elää. Silti välillä pelkään omaa ajatusmaailmaani ja sen tutkiskelua.
