Turvallisesti piilossa

Itselleni on aina ollut vaikea luoda uusia kontakteja muihin ihmisiin. Ajattelen aina lähtökohtaisesti uusista ihmisistä, että he haluat kuitenkin lopulta jotenkin satuttaa minua. Tai sitten nauravat selkäni takana ja pilkkaavat. Ei voi sanoa ettenkö olisi yrittänyt päästä arkuudestani eroon, sillä todellakin olen.

Itse aina haen syytä arastelulleni jostain niinkin kaukaa kuin ylä-asteelta saakka. Ne kolme vuotta olivat elämäni kurjimmat vuodet. En ole halunnut jälkikäteen olla missään tekemisissä keneenkään omaan ikäluokkaani kuuluvista ihmisistä, vaikka olen koko elämäni asunnut täällä samalla pienellä paikkakunnalla niiden samojen naamojen kanssa.

En tiedä mitään niin raadollista kuin kouluyhteisö ja teini-ikäiset lapset. Ensimmäiset muistot mitä tulee koulusta mieleen on mustelmat, iskut, kyyneleet ja suunnaton pelko. Vihasin koko vitun systeemiä kun sinne oli vaan pakko mennä joka aamu. Toivoin joka päivä olevani näkymätön ja huomaamaton ettei kukaan vaan kiinnittäisi mitään huomiota minuun. Näytin varmaan todelliselta ressukalta joka kulki enimmäkseen aivan yksin pitkin koulun seinustoja. Liikuntatunneilla olin aina se joka jäi viimeiseksi seisomaan riviin kun luokka jaettiin joukkueisiin. En muista että minut olisi koskaan edes valittu mukaan, meikäläinen aina sysättiin lopuksi jompaan kumpaan ryhmään tyyliin “Te saatte ottaa ton…”

Onneksi se oli kuitenkin vain kolme vuotta elämästä. Vaikkakin kolme hyvin hyvin pitkältä tuntuvaa vuotta. Aikanaan se onneksi päättyi ja opiskeluajat toivat ympärille ihan uusia kasvoja ja ihan erilaisen elämän. Oli vapauttavaa huomata, että elämä vasta alkoi peruskoulun jälkeen. Mutta arkuus muita ihmisiä kohtaan on säilynyt.

Aikanaan pelkäsin todella että oma lapseni joutuisi kokemaan jotain samanlaista lähtiessään opintielle. Onneksi näin ei ole kuitenkaan käynyt. Valitsimme myös pienen koulun jossa koulukiusaamisen estämiseksi tehdään todella työtä, eikä suljeta vain silmiä ja todeta ettei sellaista tapahdu kuten niin monessa muussa koulussa. Olemme myös onnistuneet luomaan avoimen keskusteluilmapiirin että pienen koululaisen on helppo kertoa kaikesta näkemästään ja kokemastaan, mitään ei tarvitse salailla. Aikuisen pitää opetella myös kysymään oikein. Pelkkään “Miten meni koulussa?” kysymykseen tuskin koskaan saa lapsen suusta kokonaisvaltaista vastausta.

Ja kysymisen lisäksi pitää myös osata ehdottomasti kuunnella.