Turvallisesti piilossa


Haaveita ja odotuksia
Sunnuntai, 15:39
Aihe: Elämä | Avainsanat: , ,

Olen varmaan onnistunut pettämään vanhempieni odotukset elämäni aikana kaikilla mahdollisilla tavoilla. Isäni odotukset torpedoin ammatinvalinnallani ja lopulta ryhtymällä sivariksi. Äitini onnistuin pettämään epäonnistuneella parisuhteella ja ilmoittamalla suhteestani toiseen, ja vielä mieheen.

En milloinkaan unohda sitä kaiken tyhjentävää katsetta minkä näin äitini silmissä, kun kerroin että en enää aio palata takaisin puolisoni luokse koska olin löytänyt elämäni miehen. Tuolla ilmoituksella musersin äitini kultaiset haaveet joita hän oli elätellyt poikansa tulevaisuudesta.

Se oli myös yksi vaikeimmista asioista joista olen joutunt kertomaan vanhemmilleni. Muistan vieläkin kuinka paljon vapisin ja tärisin kun olin päättänyt ilmoittaa asiasta. Edes omalle puolisolle kertominen ei silloin ollut yhtä suuren kynnyksen takana, vaan se tapahtui luontevasti ja yksinkertaisesti koska tämä sitä suoraan itseltäni tiedusteli. Muistaakseni muotoiltuna yhteen lauseeseen, “Sä taidat olla joku saatanan homo vai?!”

“Niin taidan olla.”


4 kommenttia toistaiseksi
Jätä kommentti

Henkilökohtainen kysymys, mutta miten sun lapset on pärjännyt kaiken tuon keskellä? Onko ex-vaimo pystynyt pitämään omat tunteet ja lapset erillään vai onko siitä tullut sotaa lasten kustannuksella?

Comment kirjoittanut Routa

Tunteet kävivät kieltämättä eroprosessin aikana enemmän kuin kuumana. Vanhempien erot vaikuttavat aina pieniin lapsiin. Itkuilta ei vältytty meidänkään kohdalla. Pienelle lapselle oli vaikea selittää miksi vanhemmat erosivat.

Eron jälkeen ex puolisoni käytti pitkään lasta apunaan kiristääkseen ja saadakseen tahtonsa monessa asiassa läpi. Hyvin usein keskustelut päättyivät hänen painostukseensa, että kertoo homoudestani lapselle (ja kaikille muille) jos en tehnyt niin kuin hän halusi. Ja uhkasi tuoda homouteni ilmi huoltajuuskäsittelyssä, jolloin en ikinä olisi kuulemma enää nähnyt lastamme.

Ja koska tunsin syyllisyyttä että olin homoudellani tuhonnut lapsemme elämän, suostuin aika lailla kaikkeen pistämättä yhtään vastaan.

Comment kirjoittanut Mies Kaapissa

Ikävä kuulla. Toivottavasti tilanne on parantunut edes vähän tähän päivään mennessä. Sulla ei ole mitään hävettävää :)

Comment kirjoittanut Routa

Aikaa myöten räiskyvät tunteetkin ovat hieman rauhoittuneet.

Comment kirjoittanut Mies Kaapissa




Jätä kommentti
Rivitys ja kappaleet hoituvat automaattisesti, sähköpostiosoitetta ei koskaan näytetä, seuraavat HTML-komennot on sallittu: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>