Ajan myötä vaan turtuu perussettiin. Kun kaikki muu on jo koettu ja jotain uuttakin pitäisi kokea tunteakseen olevansa vielä elossa, niin tulee lopulta ryhdyttyä tekoihin. Suhdehemmo numero kakkosen kanssa on nyt siis tullut jo koettua peppuseksinkin salat. Luultavasti en olisi uskaltanut edes yrittää, ellei kundilla olisi hieman pienemmän puoleinen kalu. Aiemmin kun liian iso vehkeisin kanssa yritti jäi siitä jonkin sortin pakokauhu jäljelle. Pitkäjänteisellä lähestymisellä asian suhteen saatiin kuitenkin aikaiseksi nautinnollinen lopputulos.
Noh, ei se kyllä ensimmäisellä kerralla vastaanottavana osapuolena aivan pelkkää nautintoa ollut. Täytyy myöntää. Mutta ei niin järkyttävää kuin pahimmissa painajaisissa (tai unelmissa) oli kuvitellut. Ensimmäisen kerran jälkeen kun jäi kuitenkin halu kokea sama uudelleen. Rauhallisuus ja hitaasti eteneminen saivat ihan uuden merkityksen homman myötä.
Kun petikumppani on hellä ja osaa homman nuolemalla, sekä hyväilemällä, viedä alun jännityksen läpi kiihkon huipulle, niin sitä vain haluaa ja himoitsee lopulta ihan saakelisti. Sormilla on todellakin hyvä aloittaa. Dildo ei tuntunut parhaalta idelta ollenkaan ja kurkun harkitseminen lähinnä nauratti. Kun asiassa sitten pääsee vauhtiin ja vielä luottaa ettei toinen survo itseänsä väkisin perille saakka, niin homma sujuu ja siitä saa molemmat nautinnon. Liukuvoidettakin hommassa kuluu ihan kohtuulliset määrät, mutta ilman sitä tuskin onnistuisi alkuunkaan. Mitä enemmän liukkaria sen parempi.
Liukuvoiteissakin on varmaan eroja. Pitää luultavasti kokeilla vielä uusia tuote merkkejä josko sillä olisi jotain merkitystä. Ehkä joku toinen merkki olisi riittoisampaa. Kortsun valintakin tuotti aluksi ongelmia. Liukkarilla leikkiminen ja ehkä hieman liian iso kortsu eiheuttivat sen ettei se tahtonut pysyä aktin aikana päällä. Kumejakin siis kului hyvään tahtiin.
Työntyvänä osapuolena tunnustan olleeni ekalla kerralla yliherkkä. Olin niin kiihottunut, ettei puuha kestänyt todellakaan kauaa omalta osaltani. Jouduttiin pitämään taukoa ja koettamaan uudelleen hetken päästä, että sain oikeasti jotain aikaiseksikin. Tai ei se siis mitään joutumista ollut, enemmänkin malttamattomana odottamista uutta stondista.
Nautintoa on kuitenkin saavana osapuolena vain jonkin aikaa. Jos miehinen kestävyys on hyvin pitkä, eikä aktille tule loppua sitten millään, alkaa hommasta menemään nautinto. En voi ymmärtää miten jotkut oikeasti unelmoivat ylipitkistä sessioista ja jyystämis maratoneista. Kyllä siinä tulee väkisin paikat helliksi jos naida napsuttelee loputtomasti. Alku kuumotuksen jälkeen on kuitenkin vaihe jolloin sitä oikeasti haluaa saavansa lisää.
Vaikka peppuseksistä olenkin oppinut nauttimaan, niin edelleen kokovartalo kontakti ja taitavat kädet on parasta ja kiihottavinta. Peppupanon aikana asennoista parasta on, kun pystyy olemaan kasvotusten toisen kanssa. Mutta se on varmaan johtuu vaan meikäläisen oudosta halusta nähdä toisen silmät koko ajan.
Jonkin verran syyllisttää koko jutussa se, etten halunnut kokea tätä kaikkea nro ykkösen kanssa. Puolustelen päässäni koko ajan että sekään ei ole koskaan ollut kiinnostunut (ainakaan minun kanssani) peppuseksistä ja sillä on ihan jumalattoman kokonen kalu. Peppuseksin varmaan kuitenkin pitäisi olla luontevampaa suhteessa jossa on enemmän tunteita pelissä, mutta jostain syystä on ollut helpompaa kokea se näin. Toisaalta numero ykkösellähän on tunteita vielä nykyisessäkin suhteessaan. Siis siinä toisessa mistä se ei tunnu haluavan päästä vielä eroon. Toisaalta en ole kyllä todellakaan edes hoputtanut tai painostanut asian suhteen mihinkään suuntaan.
Helpointahan olisi elää ja harrastaa seksiä vain yhdessä suhteessa, mutta toistaiseksi siis vielä näin. Olikohan se nyt siis niin, että en elä parisuhteessa vaan sekasuhteessa useamman kanssa. Onko sekasuhde virallinen suhteen muoto? Vähän niinkuin avoliitto, mutta paljon vapaampi.
Ai helvetti mä oon kauhea ihminen…
Eilen oli paska päivä. Tänään on taas hyvä päivä. Huomenna varmaan menee taas päin vittua.
VITTU PERKELE SAATANA!
On vain päiviä milloin herää jostain unenomaisesta tilasta ja huomaa kuinka voi omaa elämäänsä sotkea ja hankaloittaa. Siitä, että joku asia alkaa menemään päin persettä, on olemassa jokin kirjoittamaton sääntö kuinka kaikki muukin kaatuu aina yhtä aikaa. Se pistää vituttamaan ihan suunnattomasti. Ei niinkään se, että kaikki menee viturallee. Vaan se, että on ihan itse syyllinen koko tilanteeseen. Eikä voi oikein syyttä ketään muuta.
Löysin ihanan ihmisen ja suhdehan siitä sitten kehitty. Ja elämä oli yhtä juhlaa. Jonkin aikaa. Ainoa ongelma on, että kyseinen ihminen kun on vähä niinkuin suhteessa toisen kanssa. Edeleen. Kaikesta huolimatta. Mä olen vaan niinkuin “toinen mies” salarakas oikein tosissaan. Sehän nyt sitten pisti jotenkin kuitenkin vituttamaan pidemmällä aikavälillä ja sitten mä onnistuin jotenkin saamaan aikaiseksi suhteen toisenkin miehen kanssa yhtä aikaa. On se mahtavaa kun rakkautta riittää monelle ja sitä saa joka suunnalta. Ei vois parempaa toivoa. Ja ah, elämä on niin ihanaa. Kerrassaan jännittävää hetkittäin.
No siksipä mä menin ja hyppäsin sänkyyn vielä yhden kanssa. Jos kahden kanssa sujuu hyvin, niin miksipä ei kaikki sujuisi kolmenkin kanssa. Kaksi tai kolme. Onko sillä sitten enää niin merkitystä. No ei todellakaan. Pääasia on että elämä on hauskaa. Tämä viimeinen versio nyt vain sattui olemaan sitten nainen jonka kanssa olen aikasta lailla suhteessa myös työelämässä. Tässä vaiheessa aamulla herätessä tuli ensimmäinen kerran tunne. Että voihan vittu. Kirjaimellisesti.
Aihe: Elämä
Kaikki on mahdollista jos niin päättää. Se on vain omasta tahdosta kiinni koko elämä.
Vitut.
Aika paljon voi haluta ja tahtoa, mutta se ei muuta tosiasioita.
Joskus sitä vain itse onnistuu omilla touhuillaan tekemään elämästään hiukan normaalia monimutkaisempaa, kuin ehkä olisi tarve. Typeryyttä ja tyhmyyttä se on oikeastaan. Idioottimaista kerrassaan. Jos elämässä on ihana ihminen, siis kerrassaan sellainen mahtava, niin miksi pitää ryhtyä sähläilemään juuri sillä hetkellä.
Mä kait siis olen nyt jonkin sortin parisuhteessa. Ollu jo jonkin aikaa. Mutta silti käyn omilla reissuillani tyydyttämässä omaa uteliaisuuttani ja seikkailun haluani. Tiedän ettei se pidemmän päälle ole kannattavaa, mutta haluan silti. Kun tästä ei voi ees syyttää ketään muuta. Kun voisikin. Olisi paljon helpompaa. Mutta se on vaan niin, että salaseksi kiihottaa enemmän kuin tuttu ja turvallinen. Ehkä mun ei kannattaisi edes yrittää mitään parisuhdejuttua kun joka kerta toimin typerästi.
Ei siis sillä, ettäkö seksi oman rakkaan kanssa oli mitenkään vastenmielistä. Ei lainkaan. Se on omalla tavalla aivan taivaallista ja ihanaa. Mutta salaperäisyys ja luvattomuus kiihottavat toisella lailla. Siinä ei ole tunteita pelissä ja kyseessä on vain fyysinen nautinto ja kummankin himojen tyydyttäminen.
Ihmismieli on outo. Ensin sitä kaipaa ja toivoo vierelleen jonkun. Sitten kun sen löytää, niin huomaa kaipaavansa jotain ihan muuta.
Ahdistaa liian turvallinen olotila.
…ehkä mä en kykenekkään rakastamaan niin kuin luulin.
Joskus sitä siis luettiin ihan homona, mutta ei enää. Onneksi ei tainnut kannattavuus olla sentään meikäläisen tilauksen peruutuksesta kiinni. Enemmänkin lehti ei vain tainnut enää viime vuosina olla sitä mitä se lukijoilleen lupasi. Maailmantaloudesta huolimatta.
Lehdistötiedote 14.9.2009
Voltti-lehden ilmestyminen loppuu toistaiseksiKesäkuussa ilmestynyt Voltti jää ainakin toistaiseksi lehden viimeiseksi numeroksi. Näin päättyy merkittävä aikakausi Suomen mediahistoriassa, kun maamme ainoa hlbt-lehti lopettaa toimintansa.
Voltti-lehteä kustantava Akilles kustannus Oy päätti eilen sunnuntaina 13. syyskuuta pitämässään yhtiökokouksessa keskeyttää toistaiseksi Voltin toiminnan taloudellisista syistä.
“Tämä on varmaan työurani synkin päivä”, totesi Voltin päätoimittaja Sari Virtanen kokouksen jälkeen. “Nyt alkaa ensimmäistä kertaa 40 vuoteen aikakausi, jolloin suomalaisella homo-, lesbo-, bi- ja transkansalla ei ole omaa äänenkannattajaa.”
Viime vuonna pahaan ahdinkoon ajautunut maailmantalous näkyi myös Voltin ilmoitustulojen vähentymisenä, mikä yhdessä pienen tilaajamäärän kanssa teki kustannusyhtiön toiminnan jatkamisen nykytilanteessa mahdottomaksi…
Armeijan päivitetty yleinen palvelusohjesääntö kieltää hellyydenosoitukset varuskunnassa. Asevelvollisuutta suorittavat eivät saa enää pussailla tai halailla toisiaan. Everstiluutnantti paljasti Ylen Päivän kasvo -ohjelmassa, että päivitetty sääntö kieltää hellyydenosoitukset. Yleinen palvelusohjesääntö sisältää ohjeita normaaliin kanssakäymiseen ja varusmieselämään armeijan harmaissa.
Kuolema teki Michael Jacksonista yhden vuorokoauden aikana pyhimyksen. Sadat miljoonat ihmiset surivat ja surevat edelleen näkyvästi supertähden pois menoa. Missä nämä kaikki ihmiset olivat piilossa ennen Michaelin kuolemaa? En ainakaan minä nähnyt kenenkään hurraavaan popin kuninkaan mahtavuutta kaduilla tai missään muuallakaan. Vain vannoutuneimmat fanit edes kehtasivat tunnustaa ihannoivansa Michaelia. Suuri yleisö oli jo ajat sitten hylännyt tuon oudon ja omalaatuisen muusta maailmasta melkein täydellisesti eristäytyneen megatähden. Kuolema teki Michaelin ihannoimisesta kuitenkin hetkessä yleisesti hyväksyttävää ja Miihkaeli tunnustettiin yleiseksi hyväntekijäksi joka ei tahtonut mitään muuta kuin luoda parempaa maailmaa.
Muutama tunti popin kuninkaan kuolemasta markkinakoneistot jylläsivät jo täysillä. Jokainen joka osaa haistaa rahan tiesi välittömästi, että nyt jos koskaan Michael Jacksonin nimi on keino ansaita rahaa. Levykauppojen perähyllyillä pölyttyneet Jackson levyt kaivettiin eturiviin näyville ja kadut täyttyivät krääsä myyjistä joista jokainen halusi “antaa” faneille mahdollisuuden surra idoliaan MJ paita päällä. Media ei muusta vuorokauteen uutisoinutkaan kuin Michael Jacksonista, menneestä loistosta, kuoleman mysteereistä ja tulevista massiivisista oikeustaisteluista popin kuninkaan perinnöstä.
Mutta mitä hittoa sitten tapahtui? Miten kuolematon voi yllättäen olla kuollut?
Michael ei koskaan oppinut elämään maailman asettamien rajojen ja sääntöjen mukaan. Tämä maailma oli ihan liian rajoittunut Michelille. Hän halusi luoda itselleen oman maailman jossa kykenisi elämää omien sääntöjensä mukaan. Elämän piilossa “tavalliselta” maailmalta. Michaelin ympärillä pyöri aina ihmisiä joiden ainut tarkoitus oli yksinomaan hyötyä popin kuninkaasta. Nämä vamppyyrit imivät itseensä kaiken sen mitä Michael Jackson nimellä vain sai maailmasta irti.
Mitä helvettiä Michaelin henkilökohtainen lääkäri mahtoi ajatella antaessaan tähdelle kuollettavan piikin särkylääkettä? Ei ainakaan mitään järjellistä. Yksi hyväksikäyttäjä muiden joukossa. Vai eikö kukaan Michaelin lähellä olevista uskaltanut sanoa Ei ja kieltää tähdeltä mitään. Toetutettiinko kaikki kuninkaan toiveet viimeistä pyyntöä myöten kyseenalaistamatta esimerkiksi suurta lääkkeiden käyttömäärää ja siitä aiheutuvia seurauksia? Kaikki kuitenkin Michaelin läheltä kertovat tietäneensä suuresta lääkkeiden väärinkäytöstä. Eikö kukaan muka kuitenkaan tehnyt asialle yhtään mitään? Se tuntuu oudolta.
Kukaan ei tiedä Michaelista täysin varmuudella mitään muuta kuin hänen nerokkaan musiikkinsa ja sen mitä hän halusi tuotannollaan ihmisilleen näyttää ja kertoa. Kaikki muu on mysteeri julkiselle yleisölle. Tuo mysteeri luultavasti levitellään nyt koko maailmalle kaikkine outouksineen ja mysteereineen. Mutta tarviiko meidän loppujen lopuksi tietää siitä yhtään enempää kuin nyt tiedetään? Jos medialta kysyy, vastaavat he luultavasti rahankiilto silmissä että “ihmisillä on oikeus tietää idolistaan enemmän”. Tällä kuolemalla tehdään rahaa paljon ja pitkään.
Michael tuskin saa levätä rauhassa vielä pitkään aikaan. Aika kultaa kuitenkin muistot ja Michaeli nousee pop taivaan korkeuksiin pyhimykseksi Elviksen ja Marilyn Monroen joukkoon. Kuolemasta tehtiin hieman salaperäinen (luultavasti tietoisesti) juuri tämän takia. Michelin huhutaan olleen kuollut jo kotona, mutta dramatiikkaa saatiin lisää kun vaatimalla vaadittiin Jacksonin viemistä sairallaan ja elvytyksen jatkamista tunti kausia. Internet hoiti lopun. Draama ja kohu oli valmiina.
Michael Jackson on jotain sellaista, jota suurempaa ei kenestäkään enää ikinä voi tulla.
Ei koskaan.
Michael Jackson oli ja tulee aina olemaan “King Of Pop“.
Voisiko se johtua siitä, että lapsena leikin useimmin siskojeni kanssa barbie nukeilla ja leikkiastiastoilla, kuin ikinä olin edes kiinnostunut auto ja sotaleikeistä? Kiinnostusta on aina enemmän ollut niin sanottuja tyttöjen leluja kohtaan, kuin mitään mikä yleensä koetaan enemmän poikien jutuiksi. Mikään ei ollut sen mahtavampaa kuin pukea pieniä nukkeja mitä kauniimmilla vaatteilla. En ole koskaan ollut muistaakseni muksuna kiinnostunut mistään poikien jutuista toden teolla. Ehdottomasti kaikkein parasta oli pukeutua mitä ihmeellisimpiin vetimiin ja äidin korkokenkiin, sekä leikkiä kotia muiden poikien kanssa. Itse olin niissä kotileikeissä aina perheen äiti.
Nyt kun asian kirjoittaa itselleen näkyviin, niin ei ole varmaan ollut mitenkään epäselvää niille jotka asian huomasivat tämän pojan seksuaalinen suuntautuminen. Vaikka se itselle on ollut välillä tuskien taivalta, ei se ehkä sitten kuitenkaan niin näkymätöntä ole muulle maailmalle ollut.
Teksin innoittajana toimi TV1 Prisma: Miten minusta tuli minä? -ohjelma
Joitakin sekalaisia mainontaan liittyviä mielenkiintoisia valokuvia pitkin maailmaa. Melkein kuin minkä tahansa suomalaisen kaupungin katukuvasta otettuja. Kuvien lähdettä en pysty laittamaan, kun en enää muista mistä nämäkin on kaikki löytyneet.
Helsingin Sanomat 17.5.2009
Euroviisut on suosittu tapahtuma homojen keskuudessa.
Fakta. Homojen hommaa jep. Tämän vuoden voittaja Alexander Rybak on kyllä niin ihqu kundi, että kaikki euroopan homot yhdistyivät ja äänestivät Norjan ennätyspistemäärällä voittoon. Kerrassaan käsittämättömän mahtavaa. Kuka muu ansaitsisikaan voittoa paremmin kuin ihkupylly Alex. IIH.
Olkoon kuinka ihqu tahansa, niin Alexin eteen kiilaa kreikkalainen jumala Sakis Rouvas. Tämän itsensä ketkuttelijan ja hurmurin olisi suonut voittavan. Mutta ei niin ei, vaikka kuinka paljasta kiiltävää rintaa yritettiinkin homoyleisölle tarjota. Paita pois ja se olisi ollut siinä. Massiivinen pistevoitto. Ehkä jopa yli maagisen 400 pisteen. Huokaus.
Ei ne heterot näistä viisujutuista mitään ikinä tajua. Kumma kun edes viitsivät niitä seurata. Jättäisivät show niille jotka siitä jotain tajuavatkin. Homoille koko homma, niin saataisiin kunnon menoa ja meininkiä viisuihinkin. Ja lisää paljasta pintaa. Glitteriä. Diskopalloja. Kaikkea sellaista mikä “on suosittua homojen keskuudessa.”
Niin erilaista vaikka niin lähellä toisiaan…
Suomessa:
Eduskunta on hyväksynyt perheen sisäisen adoptio-oikeuden homo- ja lesbopareille. Lakimuutos hyväksyttiin äänin 108-29. Laki antaa rekisteröidyssä parisuhteessa elävälle mahdollisuuden adoptoida kumppaninsa lapsen, ja lasta pidetään tämän jälkeen parin yhteisenä lapsena. Lapsella voi olla korkeintaan kaksi vanhempaa, ja adoptio vaatii biologisten vanhempien hyväksynnän.
Venäjällä:
Moskovan poliisi on kovin ottein keskeyttänyt homoseksuaalien mielenosoituksen. Seksuaalivähemmistöjä puolustavia aktivisteja oli kokoontunut Moskovan yliopiston lähelle vaatimaan homojen oikeuksien parantamista Venäjällä. Moskovan pormestari Juri Luzhkov on kuvannut homoseksuaalisuutta saatanalliseksi.
Eilen oli vapun aatto, löysin itseni nukkumasta jo hyvissä ajoin. Ei olisi voinut oikeastaan yhtään rauhallisemmin viettää tätä työväen railakasta bilejuhlaa. Hyvää ruokaa, leffa ja oma rauha. Siinähän se ilta meni yksikseenkin ollessa. Ei tullut lähettyä yhtään mihinkään. Joskus (ja aika useinkin) on vaan hyvä olla omissa oloissaan ja nauttia elämästä sinällään ilman häiriöitä. Saattaa tuntua tylsältä ja joidenkin mielestä sitä varmaan hyvin pitkälle onkin. Mulle kuitenkin kelpaa, jopa enemmän kuin hyvinkin välillä.
Aamulla oli mukava herätä ilman minkäänlaista vapinaa ja tärinää, hyvin nukkuneena ja pirteänä aurinkoiseen päivään. Hyvää vappua!
Kevät tuo tullessaan aurinkoa ja lämpöä. Ihmiset ovat hymyileviä ja iloisia. Toisin kuin pimeän ja synkän talvikauden aikana. Itsessäni olen ainakin huomannut, että valoisaan aikaan olen useammin ulospäin suuntautuva ja ihmisten ilmoille hakeutuva. Talvella tulee käytyä duunissa ja hakeuduttua kodin lämpöön. Piiloon muilta.
Silti kevät voi hetkittäin vituttaakin ja se sallittakoon kaikille. Ylipirteät auringon herättämät yksilöt saattavat rassata hermoja. Varsinkin silloin jos ei itse tunne oloaan järin hehkeäksi juuri sillä kyseisellä hetkellä.
+22 ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.
Uusi suhde pysyy ulkopuolisten mielenkiinnon ulottumattomissa ainoastaan tietyn aikaa. Jossain vaiheessa ne (muut ihmiset) vaan näköjään ryhtyy kyselemään ja ääneen pohtimaan missä aikani oikein vietän. Ilmeisesti normaaleista rutiineista poikkeaminen pidemmän aikaa ja mysteeriset “katoamiset” näköpiiristä eivät jää kuitenkaan huomaamatta muilta. Niin jo toivoin, että tää voisi mennä paljon kauemmin ihan vaan näin meidän juttuna.
Ihmisillä kun tuppaa olla sitten tapana jossain vaiheessa laukoa omia mielipiteitään asioista. Asoista joita en välttämättä halua juuri nyt kuulla. Ei nyt. Ei tällä kertaa. Tässä oli vähä niin kuin tarkoitus, että tää on mun elämä ja muilla olisi omansa. Älkää tunkeko nokkaanne nyt tähän juttuu lainkaan. Teidän nokkailunne lisäksi tässä on nyt muutenkin ihan tarpeeksi asoita pohdittavana.
Meillä on olemassa sopimus, että asiat eivät saa mennä kuitenkaan liian syvällisiksi. On oltava tilaa elää ja hengittää. Luomalla luottamuksellisen suhteen voi kumpikin mennä aika lailla mielin määrin. Kunhan siis vain luottamus on kunnossa. Molemmin puolin. Ei mitään vakavia “ikuisuuksia omasi” lupauksia. Koskaan, ei koskaan voi tietää mitä vastaan tulee. Enkä muutenkaan ainakaan itse ole täysin varma siitä mitä tunnen ja mitkä tunteista ovat vain ihastumisen huumaa.
Silti. Kaikesta sovitusta huolimatta. Joku nyt olettaa jo ihan ihan liikaa. Ja tuntuu ryhtyvän odottamaan mahdottomuuksia liian pian. Ihan liian pian. Niin ei ollut puhe. Mä en ainakaan ole luvannut mitään ja olen mielestäni tehnyt sen erittäin selväksi. Jotenkin tässä nyt kuitenkin epäilyttää, ettei viesti sitten kuitenkaan mennyt perille saakka.
Ei saa silti ymmärtää väärin. Kaikki on ihanaa. Hän on ihana. Mutta jokin askarruttaa…
Helvetin vaikeaa opetella elämään suhteessa toisen ihmisen kanssa. Vaikka kyseessä ei ole todellakaan mikään selkeä parisuhde, ahdistaa toisen ihmisen osoittama huomio aivan suunnattomasti.
On ihanaa kun on joku jota kiinnostaa, haluaa kuulla miten päivä meni ja niin edelleen. Mutta olen huomannut itsessäni piirteitä, että en vain yksinkertaisesti jaksa olla jatkuvan kiinnostuksen ja mitä henkilökohtaisempien uteluiden kohteena. Se vaan rassaa pääkopassa.
Kait ihmissuhteisiinkin kuuluu jonkin asteinen yksityisyys? Jotkut asiat ovat vain asioita jotka kuuluvat yksinomaan minulle. Ei muille.
Katolisen kirkon johtaja Paavi on verrannut homoseksuaalisuutta ympäristöongelmiin, kuten sademetsien tuhoutumiseen. Paavi Benedictus XVI sanoi papistolle pitämässään puheessa, että heteroseksuaalisuutta pitäisi suojella aivan kuten luontoa, koska samalla kirkko suojelee näin ihmiskuntaa omalta tuholtaan. Paavi tuomitsi myös sukupuoliteorian, jonka mukaan ihminen voi kokea sukupuolensa eri lailla kuin mitä biologia on määrittänyt. Paavin mukaan ihmiskunnan pitäisi kunnioittaa luomistyötä ja muistaa, että ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi.
Sademetsät tarvitsevat meidän suojeluamme, mutta ihminen – olentona jossa on viesti, joka ei suinkaan ole ristiriidassa hänen vapautensa kanssa vaan hänen vapautensa ehto – ansaitsee saman suojelun, Paavi Benedictus XVI.
Paavi kertoo perinteisessä vuoden lopettajaispuheessaan aina näkemyksiään asioista, joita pitää tärkeinä juuri sillä hetkellä. Katolisen kirkon mukaan homoseksuaalisuushan sinänsä ei ole synti, mutta homoseksuaalisuuden harjoittaminen on.
En tiedä miksi sillä sinänsä on mitään merkitystä tuomitseeko kirkko homouden harjoittamisen vai ei. En minä ainakaan tarvitse minkäänlaista hyväksyntää elämälleni kirkolta. Paavi puhuu vaan omasta puolestaan, ei jumalan suulla. Jumala rakastaa joka tapauksessa.
Hyvää joulua…
There are too many questions
There is not one solution
There is no resurrection
There is so much confusion
Nukuttaa. Ei vieläkään kunnon yöunia.
Tuskastuttaa. Liikkeelle pääseminen on aina vain vaikeampaa.
Pelottaa. Nukunko enää ikinä?
Nälkä. Ei todellakaan mitään syötävää koko talossa.
Uuvuttaa. Töissäkäynti tuntuu enemmän kuin pakolliselta touhulta.
Sattuu. Kun on vaan fyysisestikkin jo niin poikki.
Väsymys. Pakko pysyä hereillä. Yöhön on vielä pitkä aika.
Yksinäisyys. Ei täällä ole ketään.
Epätoivo. Tätä tulee kestämään kauan.
Ikävä. Se vain kalvaa sisällä.
Nälkä. Pakko lähteä ruokakauppaan.
Ahdistus. Liian paljon ihmisiä ympärillä yhtä aikaa.
Helpotus. Kotona. Turvassa.
Tyhjyys. Aamuun on vielä pitkä aika.
Jos joskus on ollut aikoja, ettei oikeasti ole ollut mitään tekemistä, niin nyt on kyllä toisin. Ei minkäänlaista aikaa edes pysähtyä hetkeksi miettimään hiukan pidempään mihin päin onkaan menossa.
Enkä edes ymmärrä miten olen ajautunut tällaiseen tilanteeseen.
Liian paljon tapahtuu ihan liian pienessä ajassa, ja koko ajan joku tahtoo jotain. Jatkuva riittämättömyyden tunne pukkaa päälle. En yksinkertaisesti pysty siihen kaikkeen mitä ihmiset multa haluavat.
Ja vaikka menen ja tulen minkä ehdin, niin tuntuu että olen hylännyt juuri sen ihmisen joka eniten tarvitsisi huomiota. Sen kaikkein pienimmän. En vain ehdi antamaan omasta ajastani edes sitä pienintä hetkeä niin usein kuin haluasin.
Se asia vaivaa ihan vitusti ja syyllistää.
Tiedän mitä halua ja tiedän kuinka se saavutetaan. Silti ahdistaa ihan saakelin paljon, koska en ole kuitenkaan ihan varma mitä nyt olen tekemässä.
Päällimmäisenä on koko ajan tunne, että päin persettä menee kuitenkin. Teki sitten mitä tahansa loppupeleissä.
Ei siis vaan hymyilytä tai ole muutenkaan mitenkään positiivinen olotila. Ei vaan ole. Enkä usko että ihan hetkeen sellaista on näkyvissäkään.
Yhä useampi ihminen rupeaa ärsyttämään päivä päivältä hiukan enemmän. Kaikki pienetkin asiat syö mieltä ja vituttavat koko ajan enemmän ja enemmän.
Hetkittäin tekee mieli yksikertaisesti huutaa.
Kaikista eniten kun nyt vaan toivoisin voivani olla ihan yksin. Rauhassa.
Eikä vaan just nyt. Vaan aina. Jatkuvasti.
Ajatukset on niin sekavia, ei tästä kukaan ota selvää.
Salailua, piilottelua, hiipailua. Vittu pää hajoaa tähän. Miksi onnistun tekemään kaikesta niin saakelin vaikeeta, kun sen ei ees pitäisi olla. Ehkä mä en kuitenkaan halua olla sellainen kun olen, ja siksi teen kaikkeni jotta olisin edeleen piilossa todellisuutta. Tai kyllä mä kait haluan, mutta en vain voi ja uskalla. Oon raukkis siis. Kaikki muut vaan tuntuu olevan niin vapautuneita ja sinut itsensä kanssa, että oma elämä tuntuu vieläkin vaikeammalta. Mutta ketäpä muutakaan voi syyttä elämänsä vaikeaksi tekemsestä, kuin itseään.
Melkein kaksi viikkoa meni, että taisin olla joka vitun ilta kännissä. Onnistuin silti aina jotenkin aamuisin raahautumaan duunipaikalle. Hirvee vapian ja tärinä, mutta eikun lisää viinaa. Ja loppujen lopuksi se ei ees helpottanut oloa. Ei edes hetkellisesti, vaikka niin toivoinkin. Mutta ei tää selvänäkään oleminen tee asioista yhtään sen selkeämpiä.
Pitäs varmaan jotenkin ryhdistäytä, mutta kun ei kiinnosta.
